3 190
3 190

Broilerikastike Thaimaalaisella vivahteella

Raaka-aineet

480 g broilerin maustamatonta filettä
1-2 kpl punasipulia (koosta riippuen)
1-2 kynttä valkosipulia
1 kpl paprika
muutama minimaissi
1 purkki ananasta paloina
n.4 herkkusientä
165 ml kookosmaitoa
1 1/2 dl ruokakermaa
1/2 dl vettä
pätkä chiliä siemenineen
1 tl currya (kukkurallinen)
1 tl juustokuminaa
1/2 kpl kanaliemikuutiota
1 rkl thaimaalaista kalakastiketta
1 kpl kaffir-limen lehti
1 rkl sitruunan mehua
paistamiseen öljyä

Jaa resepti

Ohje

Paista aluksi viipaloidut sienet pannulla ja laita ne sivuun odottamaan. Puhdista pannu paperilla ja lisää öljyyn juustokumina sekä curry. Pyöräytä sekasin ja kaada joukkoon pieneksi silputut sipuli, valkosipuli ja chili sekä inkivääritahna. Anna kuullottua ihan vain tovi.

Tämän jälkeen lisää pannulle 2/3 kookosmaidosta, ruokakerma, vesi ja kanaliemikuutio. Kiepauta sekaisin ja lisää suht. isoiksi paloiksi leikatut broilerit ja anna porista noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon melko ohuiksi suikaloidut paprikat, ananas, minimaissi, sienet ja kalakastike. Anna kuplia vielä viitisen minuuttia kunnes lisäät lopun kookosmaidon, limelehdet ja sitruunan mehun. Vielä viitisen minuuttia ja ruoka on valmis. sekaan voi vielä hakata vähän persiljaa.

Lisukkeeksi käy riisit ja nuudelit, itsellä täysjyvänuudelia :)

ps. jos meinaa neste haihtua liiakseen kuplimisien välissä niin tilkka vettä vaan sekaan.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään