Kisun suklaa leivokset

Reseptiä katsottu 6 430 kertaa
Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
taikinaan
2 kananmunaa
(1,5 dl?) munien verran sokeria
(1,5 dl?) munien verran jauhoja
3 tl tummaa kaakaota
1 tl leivinjauhetta
Päällysteet
1,5 dl kuohukermaa
1 levy pandan tummaa persikan makuista suklaata
2 tl tummaa kaakaota
1 rkl sokeroitua kaakaota (dumlea käytin)
kostukkeeksi
1/2 dl maitoa

Ohjeet

Tein kahta laatua leivoksia tästä.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet, siivilöi taikinaan ja sekoita varovasti nuolijalla/lastalla. Kaada 30 cm voideltuun vuokaan ja paista 175 kypsäksi (20 min). Kumoa haaleana ja leikkaa palasiksi. (Tai levitä kuorrute ensin ja leikkaa vasta sitten, säästää vaivaa)

Valmista koristeita suklaasta: Sulata 3 riviä suklaata pussissa, vesihauteessa. Leikkaa pussin kulmaan todella pieni reikä. Pursota leivin paperille kuvioita ja anna hyytyä 20 min pakastimessa, siirrä sitten jääkaappiin.

Kuorrutetta suklaapaloille: Laita vähän alle puoli desiä kermaa ja paloiteltu puolikas suklaalevy kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä. Sekoita koko ajan. Kostuta palasia hieman maidolla ja levitä kuorrutetta päälle.

Kermavaahto: Vatkaa 1dl kermaa löysäksi vaahdoksi ja lisää kaakaojauheet siivilän läpi. Pursottele tai levitä maidolla kostutettujen palojen päälle.

Laita koristeeksi jähmettyneitä suklaakoristeita.

Anna levätä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. Säilytys myös jääkaapissa :)


Kommentit

Whitekitten