40 728
40 728

Kaunotar ja Kulkuri

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

700 g jauhelihaa
1 sipulikeittopussi
2 munaa
1 dl vettä
1 dl soijahiutaleita
spagettia tarvittava määrä
Kastike:
3-4 tl vehnäjauhoja
2 1/2 dl vettä
n.1 rkl häränlihafondia
½ dl ruokakermaa

Jaa resepti

Ohje

Murskaa soijahiutaleita, lisää vesi ja sipulikeittopussi, anna turvota. Lisää munat, sekoita ja lisää jauheliha. Pyörittele pieniksi pulliksi.

Paista lihapullat melko runsaassa voi-öljyseoksessa. Nosta pullat paistokasariin tai johonkin laakeaan kattilaan johon on kansi. Lisää vehnäjauhot pannulla olevaan rasvaan ja ruskista seos. Lisää vesi ja fondi. Anna poreilla muutama minuutti, lisää noin puoli desiä kermaa ja anna kiehahtaa. Kaada kastike lihapullille ja laita kansi päälle, pidä lämpimänä. Keitä spagetti suolalla maustetussa vedessä jossa on liraus öljyä, valuta se ja kaada lihapullien päälle, sekoita varovasti.

Sipulikeitto sisältää niin paljon suolaa, ettei sitä tarvi lisätä muualle kuin spagetin keittoliemeen, kastike saa makua lihapullista ja niiden paistorasvasta, aikuisten annokseen voi lisätä pöydässä suolaa.

Tästä syö 2 aikuista ja 1 lapsi kahtena päivänä, kunhan keittää spagettia hiukan reilummin, tai erota osa lihapullista pois huomiseksi ja tarjoa muusin kanssa.

Taisi olla hyvää, Joonan (4) sanat: Tää on niin hyvää, että teidän talo melkeen lentää hornan tuuttiin!! (??) Otin sen kehuna!

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 2 Kanaa: Chicken Cordon Bleu
  • 1 2 Spagetti Taipuu Juustolla ja Kanalla
  • 3 2 Kaunotar ja Kulkuri ;)
  • 0 1 Kuivatut mustikat ja kotitekoiset rusinat
  • 1 0 Kaunotar & Kulkuri
  • 1 5 Wieninleike ja kermaperunat ♥

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään