Japanilainen yhden vuoan lohi Pak Choilla

Raaka-aineet

700 g lohta
2 ruukkua pak choita
2 dl siitakesieniä tai esimerkiksi suppilovahveroita
½ dl soijakastiketta
½ dl miriniä tai 2 rkl fariinisokeria ja 2 rkl riisiviinietikkaa
1 rkl seesamöljyä
1 tl hunajaa
2 tl raastettua inkivääriä
1 punainen chili
2 limeä
seesaminsiemeniä
Tarjoiluun
Tuoretta mangoa, korianteria ja villiriisiä.

Jaa resepti

Ohje

Työvaiheet

1. Leikkaa lohifileeseen viiltoja. Nosta lohifile vuoan pohjalle.2. Leikkaa Pak Choit varren tyvestä irti ja asettele uunivuokaan. Laita vuoan pohjalle sienet.3. Murskaa valkosipulinkynnet kuorineen veitsen lattealla sivulla ja lisää vuokaan.4. Sekoita soijakastike, mirin, seesamöljy, hunaja ja inkivääri keskenään.5. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Sekoita kastikkeen joukkoon.6. Kaada kastike lohen ja kasvisten päälle. Leikkaa uunivuokaan mukaan limelohkot ja ripottele seesaminsiemeniä päälle.

Kypsennä 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Purista limeistä mehua lohen päälle. Tarjoa mangon, korianterin ja villiriisin kanssa.

Katso myös

  • 5 0 Kaalivokki
  • 4 0 Jauheliha-oreganotäytteiset herkkusienet
  • 3 0 Pak Choi Nam Jim
  • 2 0 Gremolata
  • 0 0 Korianteripestolla hunnutettu uunilohi

Kommentit

Arkenakin ehtii nakata lohen vuokaan yhdessä pak choin kanssa. Puolessa tunnissa japanihenkinen ateria onkin jo pöydässä! Pak Choi (paksoi) eli pinaattikiinankaali on tuore tuulahdus Aasiasta. Salaatti on rapea ja rikas A-, C- ja K-vitamiinin lähde. Tämä kiinalaisen ruokakulttuurin luottopakki on monipuolinen lisuke ja toimii loistavasti mm. wokeissa, keitoissa ja salaateissa – paistettuna tai raakana.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään