Aamupala reissussa

tvlupa
Ettei sekoiteta kotioloja ja kyläilyä, niin laitoin tähän toisen keskustelun avauksen vielä vieraiden kulttuurien aamupalakokemuksista.

Itse olen hyvissä hotelleissa työmatkoilla tms. saanut joka puolella melko hyvän aamiaisen, mutta lomalla halvoissa tai keskitason hotelleissa/motelleissa majailtua tilanne on aivan toinen. Pakettilomamatkoilla tilannne voi olla parempi, mutta niitä en ole harrastanut.

Kun tällä palstalla on myös ulkomailla asuvia niin täytyy samalla kysellä, että onko matkoillani käynyt vain huono tuuri?
Nimittäin Amerikassa kokemukset perhehotelliaamiaisista on aika vaisuja. Nälissään joutuu hyökkäämään juuri noihin Katen mainitsemiin makkara-pannukakkubaareihin, joista voikin sitten kieriä ulos.(:D
Italiassa taas monessa paikassa ei ole saanut muuta kuin kahvia ja ehkä jotain ällön makeaa pullaa ennen kello 12.00.:P
Karmeimmat kokemukset tosin löytyvät Irlannista; kylmiä purkkipapuja suoraan tölkistä, kivikovia kanamunia ja mustaksi käristettyä pekonia.
Parhaat kokemukset hinta-laatusuhteeen aamiaisista on Saksasta, jossa edullisissakin paikoissa on aina ollut hyvät ja monipuoliset antimet.

5.3.2007

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit