Tänään toverin kanssa 340 pien...

puukilainen
Tänään toverin kanssa 340 pientä marsipaaniruusua koululla tilaushommaa varten. Siitä inspiroituneena tekaisin ohjeet muillekin kiinnostuneille. Niitä voi toistaiseksi kurkkia Pahasta Kakusta, sillä täytyy vielä vähän miettiä tämän foorumin reseptipohjan potentiaalia ohjeistuksen tekoon tännekin.
Ruusut olivat halkaisijaltaan noin 2cm ja korkeudeltaan puolitoista. Ja kuten kuvastakin näkyy, viimeisen päälle yksinkertaistettuja, mutta mielestäni hyvään suuntaan.

Lisäys: Tein nyt kokeilumielessä sen kokkinetin reseptipohjaa hyödyntävän ohjeenkin. En itse oikein osaa sen toimivuutta arvostella, sillä tekijänä olen sangen jäävi ja kun tiedän entuudestaan, mitä koitan itse siinä neuvoa, niin tietysti ymmärrän itse itseäni. :D
Jos siinä on jotain jäänyt epäselväksi, voi antaa palautetta ja katson, osaanko selventää asiaa helpommin ymmärrettäväksi.
Keskustelu liittyy Kotikokin ulkopuolle

7.9.2012

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit