Kokkaukset
-
1 0
Nopea ja hyvä
-
0 0
Helppo ja maukas pannukakkuohje! Toimii niin talossa kuin puutarhassakin. Olen lisännyt ohjeeseen myös 1-2 rkl siirappia, ja vastavuoroisesti vähentänyt hieman sokerin määrää. Suosittelen ohjetta kaikille!
-
1 0
Tosi maukasta. tehnyt jo 3 kertaa ja omaan makuun kastikehan on paras, joten nämä ja marinadi ainekset triplaten :D
-
0 0
Piti koittaa lihapullien tekemistä ihan pannullakin normaalin uunissa paistattamisen jälkeen. Itse ohjekin oli makuun sopiva, tosin tuli ehkä maustettua hieman ronskimmin. Pullat onnistuivat pannullakin mukavasti, tosin lopputulos oli ehkä pari astetta rasvaisempi mihin oli tottunut (ehkä tuli kä...
-
1 0
Mainio ohje! Piirakan tekemiseen saa nähdä hieman vaivaa, mutta se on sen arvoista! Raaka-aineet ovat myös edullisia, ja helppo löytää kaupasta. Olenpa myös käyttänyt tämän piirakan pohjaa muissa piirakoissa! Suosittelen ohjetta kaikille!
-
0 0
Tein näitä puolta pienemmälle pellille kuin oli tarkoitettu, ja sisälle jäi ohut kerros osittain raakaa taikinaa. Eli kyseessä lieni mudcakeä vastaava lopputulos. Maku oli erinomainen, ja pieni epäonnistuminenkin osoittautui lopulta onnistumiseksi! Kiitos ohjeesta!
-
1 0
liian vähän tuli laitettua sieniä, mutta maistui kuitenkin.. käytettiin mozarellaa ja parmesaanijuustoja.. nam
-
0 0
Kiitos ohjeesta! Lopputulos oli miellyttävä niin rakenteensa, makunsa kuin ulkonäkönsäkin puolesta. Suosittelen ehdottomasti!
-
0 0
laittelin lisänä perus ruokakermaa, persiljaa ja ruohosipulia. oli kyllä tosi rasvaista. mutta eritätin hyvää pastan ja salaatin kanssa
-
0 0
Todellakin otsikkoa vastaava ohje! Resepti oli helppo ja vaivaton, ja lopputulos vallan herkullinen. Onnistunee keneltä tahansa!
-
0 0
Todella hyvä ohje! Rakensin ja sovelsin tämän rungon mukaan oman piirakkani, joka tuli siis pellille. Sopivaa vuokaa kun ei sattunut löytymään. Lopputulos oli vallan erinomainen!
-
2 4
Ajan kanssa nautittu brunssi tyttären kanssa. Maistelimme teetä ja vastaleivottuja skonsseja. Joskus jotain hauskaa flunssakaudessakin. :D
-
1 0
Laitoin lime-valkosuklaa rahkaa muutoin samoin. Hyvää tuli!
-
2 0
Kiitokset yksinkertaisesta ja ihan järjettömän hyvästä ohjeesta!
-
2 0
Helppo ja hyvänmakuinen :)
-
4 0
Taas tein näitä herkkuja aamulla. Nämä on ihania!
-
1 0
Loistava resepti, näitä kehui kaikki!
-
1 0
Tuli ihan mielettömän hyvää mustikkahilloin ja kerman kera!!! Nami nami. Sokeria laitettiin vain 1 1/2 dl.
-
1 0
Leivoin kesäkurpitsakakkua. Hyvää tuli, mutta jokin mauste saattaisi sopia kakkuun..?
-
1 5
Mahtavan hauskaa koristeiden "kokkausta" tänään. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni sokerikoristeiden tekoa pehmeäksi kuumennetusta isomaltoosi-sokerimassasta ja päädyin toteamaan, että se on hauskaa, vaikkakin huomattavan vaikeaa. Aloitin eilen myös asiakastyökakun teon, johon täytyi valmi...
-
2 13
vad blir det för mat: Havskräftor / Merirapuja, tulisia Katkarapuja, Brie, Vacherol, Taleggio, Chaumes ja tuoreita viikunoita. Salaattimix ja alppikuivattua kinkkua, tuoreita viikunoita ja avocado, taatelibalsamico ja sitruunanmehua. Kvibille Cheddar ja Pain Riche ja Pumpernickel. Mumsfilibaba Bo...
-
1 1
En olekaan tehnyt juustokakkua ennen ilman kananmunaa. Raaka kananmuna aina vähän arveluttaa, joten tää on kyllä parempi resepti. Itse pistin vadelmia sekaan, ja kakku sai vaaleanpunaisen sävyn. valutin valmiin kakun päälle valkosuklaakuvioita :)
-
1 0
On kyllä hyvää kiitos hyvästä ohjeesta
-
0 0
Tänään alkuun Tortellini In Brodo ja pääruoaksi Laab Ped, joka tehtiin toissapäiväisestä ankanrinnasta. Tuli iiiiiiihan älyttömän hyvä, joten laittelen reseptiä jahka taas keritään ja kone toimisi normaalisti. Jälkiruokana on sitten kahvit tuossa Cafe Signora Deliziassa toivoen palaa suklaakakust...
-
3 1
Tänään yllätän lapset heidän suosikki keitollaan!!!
-
1 0
tein ohjeesi mukaista kaalilooroo, ja tuli tosi hywää !!!! :)
-
1 0
Kokkasin sämpylöitä.
-
0 0
Kokkasin sämpylöitä.
-
1 0
Tosi hyvää, lisäsin päälle vielä valkosuklaakuorrutteen ja jätin kakusta kahvin pois :)
-
1 0
Nam nam