Epäonnistui. Käytin 10cm korkuista isoa vuokaa kun 1 pussi keitettyä makaronia oli niin paljon. 40 min 200 asteessa jälkeen otin uunista ja vielä hölskyi maito. Sekoitin koko sopan ja laitoin taas uuniin vielä 17 min. Ei ole yhtään rapeutta tai ruskeahkoa edes päällä. No söin siitä yhden annoksen ja koin tuon maito-munaseoksen lähinnä jauheliha-kastikkeena.
Siirsin koko seoksen normaaliin matalampaan vuokaan ja täyttyi vieläkin ääriään myöten. Jääkaappiin ja huomenna uusi paisto uunissa koko satsille.
Olisikohan litralle maitoa parempi käyttää esim kolmas kananmuna sitkosta antamaan? Muutenkin tässä on minusta liikaa, parempaa luulisi tulevan puolen litran annoksilla kun eihän makaronilaatikko ole muilla resepteillä ikinä aiemmin epäonnistunut. Mutta eka kerta näin iso annos.
Tämä on juuri se mainio perusperunasalaatin ohje! Hyvä, kun taas muistutit.
Siikli kesäperunana on hyvä ja kiinteä lajike; sopii salaattiin erinomaisesti.
Punasipuli antaa mukavasti väriä
Vielä, kun silppuaa tuoreita yrttejä: ruohosipuli, persilja, tilli... (olen varsin arka kokeilemaan muita)
Olen yllättynyt miten lapsellisesti täälläkin sivulla käyttäydytään! Olen kolmetoista ja silti osaan käyttäytyä toista kohtaan kunnioittavasti. Kannattaisiko mielummin antaa hyvää esimerkkiä miten netissä käyttäydytään? ;)
Hyvä yksinkertainen ohje. Itse en lisännyt ylimääräistä suolaa, kun sitä tulee jo lihaliemikuutiossa.
Lisäksi Hot Taco-maustetta, chiliä ja mustapippurijauhetta jauhelihaan niin himskatti miten hyvää tuli!
Persiljaa ei ikävä kyllä ollut, mutta en usko sen puutteen haittaavan :D
Niin ja näille muille tiedoksi: Pelina on saattanu itse kirjottaa ohjeen tänne ja ne sielä finfoodin sivuilla on saattanut kopioida sen Pelinalta.. En nyt haasta teitä vastaan mitään riitaa, mutta ottakaahan huomioon, että se saattaa myös olla toisinpäin. Eikä osoitella ketään syyttävällä sormella, eihän? (:
Olen käyttänyt tätä ohjetta 5 vuotta ja aina on tullut nii ihania, että on pitänyt leipoa lisääkin! Ja ties kuinka kauan äiti on käyttäny samaa ohjetta.. :D Kiitos Pelina tästä ohjeesta! (: