Reseptikommentit

Hei! Näyttääpä herkulta. Kysyisin että montako dl on ranskankermapurkissa. Ainakin täällä niitä on monta kokoa. Hyvää itsenäisyyspäivää!
05.12.2023 RMR
Ihan vaaleeks jäi tuolla paistoajalla
Just laitoin uuniin tällä ohjeella. Tein pohjan tuplana ja vaihdoin paprikan ananakseen. Nyt vain odotellaan mitä tulee. Tarkoitus viedä tyttären babyShowereihin suolaiseksi palaksi.
Ehdottomasti kannattaa tuplata pohja. Minun pohja jäi hieman kovaksi tällä ohjeella. Missähän meni vikaan? Kaupan valmispohjalla onnistui ja vierailta kehuja 😊 tosi maukas piirakka.
Tää oli kyllä kympin piirakka. !! Ja tarkka yleensä arvioinnissa ;) ainut oli että pohja ei riitä peltiin. Tein normi pyöreeseen vuokaan niin ok! JATKOON
05.01.2022 mindre
Aivan törkeen hyvää tuli, vaikka jouduin vähän soveltamaan, mitä kaapista löytyy. Mun uuni on 60 cm leveä ja tein pohjan kaksinkertaisena. Taikinaa jäi yli niin, että tein vielä pyöreään piirakkavuokaan toisen piirakan.
Taikina kannattaa tosiaan tehdä 1,5 kertaisena että sen saa levitettyä kunnolla koko pellille, varsinkin jos haluaa nostaa reunoja koholle. Pohjasta tulee todella ohut muuten ja levityksessä tarvitaan kaulimen apua.

3 tl pippurisekoitusta on aivan liikaa, 1 tl riittää. Voi toki olla, että pippurin vahvuuksissa on ollut eroa. Joka tapauksessa kannattaa olla varovainen sen kanssa. Suolaa voi sen sijaan laittaa 1tl sekä pohjaan että täytteeseen.
Näytti tosi hyvältä ja aion tehdä 👍 peukku
28.04.2020 vifu
Todella hyvä ja helpohko ohje! Maistui mahtavalle. Ja taikinakin kyllä riittää hyvin pellilliseen kun vain jaksaa vähän aikaa levittää. :)
Kokeilin tuota, taikinaa pitää olla tuplamäärä muuten ei riitä täytteille tilaa
12.06.2019 paivi90
Tämä on ollut mun kestosuosikki! Nyt kuitenkin pitäis tehdä gluteenittomana keliaakikkovieraille. Voiko nuo jauhot vaan suoraan korvata gluteenittomalla jauhoseoksella? Vai vaatiiko jotain muutakin muutosta?
Tein pohjan ohjeen kaksinkertaisena. Hyvin riitti silloin koko pellille. Kun kaadoin ranskankerma seoksen juuston päälle painelin sen vielä tasaiseksi jotta meni joka paikkaan. Lisäksi lisäsin aurajuustoa myös sekaan. Oikein maistuva ja näyttävä piirakka tuli. Kiitos hyvästä ohjeesta. Varmasti tällä alan tekemään jatkossakin. :)
Muuten todella hyvä ohje, mutta taikina tosi pieni. Todella haastava saafa riittämään edes pienimmälle pellillemme.
Tätä aion kokeilla. Vaikuttaa hyvältä!!
20.06.2017 mhr51
Hyvä resepti todella ja onnea!
Vähän itse sovellan pakosti gluteenittomaksi ja paprikan jätän pois. Erittäin hyvä perusresepti ja helposti muuteltavissa. Iso Kiitos.
16.06.2017 -kati
Tämä on todella herkullinen piirakka. Iso peukku! Monet kerrat tehnyt tätä juhliin ja piirakka tehnyt aina kehujen kera hyvin kauppansa. Välillä vähän muunnellut reseptiä ja laittanut esim maustettua tuorejuustoa lisäksi.
Ihanaa, pekku
Upeaa herkkua ! Peukku
13.12.2015 Bettan
Nan nam. Oli todella herkullista. Tein tätä piirakkaa tänään. Vaimokin tykkäsi niin paljon, että söi kerrallaan puoli pellillistä :)
teen tätä toistekkin tosin korvaan kinkun kanalla ja aurajuustolla :P ja meillä ainakii sopi hyvin uunipellille tämä ja en tosiaa reunoille nostanut yhtään eli sopivan " ohut " pohja kun ne täytteet parhaimman maun tekee ..tietysti peltejä on erikokoisia
Hei en vaan ymmärrä miten olette saaneet tästä taikinasta pellillisen
Minun piti tehdä 1.5 kertanen että sain pelillisen ..
Nyt uunissa niin ja ei täytteen kastikekaan riittänyt mutta laitoin liäksi juustoraastetta
Nyt uunissa mutta varmaan hyvää on
Tänää oli saunan jälkee juuri tätä Ihana ohje (Y) otan talteen ja toiste teen myös
hyvää oli :)!
-päivikki
Juu, ei saanut pellillistä aikaiseksi, ensi kerralla 1,5 * pohja.
En saanut minäkään uunipellillistä, mutta laitoin sitten vähän pienempään vuokaan. Täytteeksi laitoin viikolta yli jääneet perunat, parsakaalit ja kinkkusuikaleet ja extrana vielä pekoniviipaleita ja aurajuustoa. Hyvä tuli. :D
05.10.2014 Annanas
Joo ei pellillistä tullu ei mitenkää. Taikina ei levittynyt mihinkään ja yli puolet pellistä jäi tyhjäksi. Ehkä mulla meni jotain pieleen, mutta ens kerralla täytyyn piirakkavuokaan lyyä. Maku oli kaikesta huolimatta (ilman purjosipuliakin) 5/5 :)
Oli kyllä hyvää, käytin saunapalvikinkkua ja lisäsin ripauksen chiliä makuja korostamaan. Meni koko piirakka hujauksessa vieraille.
Ja oli helppo tehdä kaiken lisäksi.

Kiitos reseptistä. :)
Todella hyvää!
aivan huippua! piti tehdä sitä vanhemmille jotka tulevat kylään, mut taidettii syödä se enismmäinen satsi itse :D eli eiku uutta tekemään :D
02.06.2014 wiuwe
Tehty ja hyväksi reseptiksi todettu. Menee suosikkeihin tämä!