Kombucha

Raaka-aineet

1 kpl SCOBY-sieni (saatavilla esim. luontaistuotekaupoista)
2,7 l vettä
20 g teetä
2 dl sokeria
3 dl valmista kombuchaa

Jaa resepti

Ohje

Kiehauta vesi kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon tee. Mikäli käytät pussiteetä, lisää se pussissa hautumaan, mutta irtoteetä käytettäessä kannattaa käyttää myös teepalloa/-siivilää tai esimerkiksi harsosta tehtyä nyyttiä. Anna teen hautua 20 minuuttia ja poista teepussi tai -pallo vedestä. Lisää joukkoon sokeri ja jäähdytä seos alle 30-asteiseksi.

Kaada jäähtynyt tee puhtaaseen lasiastiaan ja lisää varovasti SCOBY-sieni teen joukkoon. Lisää mukaan myös valmis kombucha eli niin kutsuttu aloitusneste. Sido purkin päälle puhdas kangasliina ja siirrä se pimeään paikkaan huoneenlämpöön tekeytymään.

Kombuchan käyminen kestää tavallisesti 7-14 päivää riippuen lämpötilasta, SCOBY-sienestä ja halutusta lopputuloksesta. Mikäli haluat lopputuloksesta etikkaisemman, anna juoman käydä pidempään, mikäli makeamman, niin lyhyempi aika riittää. Kombuchaa kannattaa siis maistella käymisen aikana. Kun maku on sopiva, poista SCOBY ja laita se omaan astiaansa säilöön ja siirrä kombucha puhtaisiin lasipulloihin. Valmiista kombuchasta kannattaa ottaa talteen 3 dl, jota voi käyttää seuraavan erän aloitusnesteenä.

 

Kombucha - raikasta janojuomaa on helppo valmistaa itse

Kombucha on trendikäs, virkistävä juoma, jota voi valmistaa myös itse. Valmistukseen tarvitaan SCOBY-sieni, joita kannattaa etsiä luontaistuotekaupoista. SCOBY monistaa itseään kombuchan valmistuksen yhteydessä, joten syntyneitä "SCOBY-vauvoja" voi antaa myös tuttaville, jotta hekin voivat valmistaa kombuchaa itse. Tällä perusreseptillä saat valmistettua maustamatonta kombuchaa, jonka voit pullotusvaiheessa maustaa esimerkiksi hedelmillä, marjoilla tai yrteillä. Kokeile kombuchan maustamiseen esimerkiksi sitruunaa, inkivääriä, minttua, limeä, vadelmaa, ananasta tai basilikaa. maustamisessa voit hyvin myös käyttää luovuuttasi ja luoda omia erikoisiakin makuyhdistelmiä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 3 Tosi helppo mango-mansikkatorttu
  • 1 2 Joulupiparkakut. piparit joulu
  • 4 0 Chai tee
  • 3 2 Turkkilainen Tee
  • 1 1 Valkoisella teellä savustetut muikut
  • 2 6 OMENAPUSUT/-TORTUT... Herkulliset

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään