Vadelmarahkapiirakka

12 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

100 g margariinia tai 1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 kpl muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Täyte
250 g maitorahkaa
1 kpl muna
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
250 g vadelmia (pakaste- tai tuoreitavadelmia)

Jaa resepti

Ohje

Pohjan valmistus

1.       Pehmitä rasva esim. haarukalla ja sekoita joukkoon sokeria.

2.       Lisää muna, maito ja kuivat aineet.

3.       Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvasokerivaahtoon.

4.       Sekoita tasainen taikina ja kaada noin 20 x 27 cm:n vuokaan. Tasoittele lusikalla tasaiseksi  vuoan pohjalle. 

5.       Paista piirakkapohja vaalean ruskeaksi 175 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia.

 Täytteen valmistus

1.       Sekoita rahka, muna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään.

2.       Lisää ja sekoita joukkoon hieman sulaneet pakastemarjat. Voit käyttää myös tuoreita marjoja: mustikkaa, puolukkaa, mansikkaa ym. Sekoita joukkoon noin 1 dl perunajauhoja, jos marjat ovat mehuisia.

3.       Paista piirakkaa noin 150 – 175 asteisessa uunissa lisää noin 25 minuutta.

Anna piirakan jäähtyä ja laita pariksi tunniksi jääkaappiin ennen tarjoilua. 

Oikean uunilämpötilan löytää kokeilemalla. 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

sunnyday
Piirakka on parhaimmillaan jääkaappikylmänä. Mainio vaihtoehto makeammille herkuille. Piirakka on herkullista sellaisenaan. Lisukkeena voi tarjota vaniljakastiketta tai jäätelöä.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään