ystävänpäivä leivokset

Reseptiä katsottu 25 926 kertaa
15 annosta | Valmistusaika 15 - 30 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
2x2:n munan torttupohja
YKSINKERTAISENA:
2 kananmunaa
½ dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta
TÄYTE:
1 dl kermaa (vaahdota)
1 dl vispautuvaa vaniljakastiketta (vaahdota)
½ rs (á 200g) maustamatonta tuorejuustoa
mansikkaista tomusokeria
piltti kuningatarsosetta
4 liivatetta

Ohjeet

1.Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi

-Sekota kuivat-aineet keskenään ja lisää ne munavaahtoon siivilän läpi varovasti sekottaen.

2.Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteessa n.7 minuuttia.

3.Kun pohja on valmis kumoa se sokeroidun leivin-tai voipaperin päälle ja anna jäähtyä.

TÄYTE:

-Laita liivatteet likoomaan kylmään vetteen 5 minuutiks.

-Vaahdota kerma ja vaniljakastike ja yhdistä ne keskenään.Mausta tomusokerilla ja laita kuningatar sosetta oman mielen mukkaa sekaan.

-Purista lionneet liivatteet hyvin ja sulata ne tilkkaan kuumaa sitruunamehuu.

-Lisää vaahdon joukkoon ja levitä pohjalle.

Laita toine pohja päälle ja vie kylmään jähmettymään.

Muutaman tunnin päästä voit leikata palasia joko veitsellä tai käyttää esim.piparimuottia apuna.

Jos täytettä jääpi ni sipase se päälle ennenku viet jähmettymää muutoin voit koristella ihan oman mielen mukkaa.esim käyttää vaikka hedelmiä ja hyytelösokeria

HUOM.

Määrät on sitte täytteessä noin niinku mututuntumalla laitettu.


Kommentit

mari76
Hyvää ystävänpäivää herkkusuille :)

Kodin hengetär

Pullantuoksuisia reseptejä ruoanlaitosta ja leipomisesta nauttivalle.