Täytetyt sarvet 12 kpl

Reseptiä katsottu 9 268 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle
4 dl venäjauhoja ta puolet sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
2 dl juustoraastetta
50 g voita
1 prk kermaviiliä
Täyte:
1 pieni muna
1,5 dl juustoraastetta
1 dl hyvin pieniä kinkkukuutioita (hienonnettuja oliiveja)
1 rkl hienonnettuja basilikkaa, persiljaa tai ruohosipulia
voiteluun:
munaa
Pinnalle:
juustoraastetta, unikonsiemeniä

Ohjeet

1. Sekoita kuivat aineet, juustoraaste ja pehmeä voi keskenään.

2. Lisää kermaviili ja sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Anna seistä kylmässä sen aikaan kun valmistat täyteen.

3. Vatka munan rakenne rikki. Lisää juustoraaste ja kinkkukuutiot (oliivit). Mausta seos basilikasilpulla ja mustapippurilla.

4. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli toinen osa taikinasta pyöreäksi 30 cm:n levyksi, käytä apuna jauhoja.

5. Jaa levy taikinapyörällä 6 osaan. Pane täytettä taikinakolmion leveämpään päähän ja kierrä rullalle.

6. Taivuta rullat sarviksi pellille leivinpaperin päälle. Valmista toinen puoli taikinasta sarviksi samalla tavalla.

7. Voitele leivonnaiset munalla ja ripottele pinnalle juustoraastetta ja unikonsiemeniä.

8. Paista 225 asteessa uunin kaskiritilätasolla n.10-12 minuuttia.

Huom: pinnalle voi ripotella myös seesamin,-auringokukan-tai pellavansiemeniä.

Kaikki12 kpl mahtuu samalle pellille (3x4)


Kommentit