Carciofi ripieni eli täytettyä latva-artisokkaa

30 - 60 min

Raaka-aineet

1-2 latva-artisokkaa ruokailijaa kohden
oliiviöljyä
1 sitruunan kuori raastettuna, mehua
1,5 dl korppujauhoja
2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
1 dl silputtua persiljaa
1 dl parmesaaniraastetta
2 rkl maustamatonta tuorejuustoa, esim. ricottaa
suolaa, mustapippuria myllystä

Jaa resepti

Ohje

Perusohje artisokalle:

  1. Napsauta ensin poikki jäljellä oleva varrentynkä. Senkin voi syödä, kunhan kuorii ja sipaisee pintaan sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Se kypsyy mukavasti itse artisokkien mukana.
  2. Leikkaa saksilla tai veitsellä kukinnon kärjestä pari senttiä ja ehkä myös muitten lehtien kärjet. Riivi pois aivan alimmat, kovat lehdet.
  3. Keitä artisokkia miedosti suolatussa vedessä puolisen tuntia. Tee oheen voisulaa, jonka maustat sitruunankuoriraasteella (vain keltainen osa!) ja tilkalla sitruunamehua.
  4. Artisokat syödään nyppäämällä lehti irti, kastamalla sen tyvi voisulaan ja vetämällä pehmeä osa suuhun hampaitten välistä. Lopuksi poistetaan pohjasta nukkakerros ja syödään herkullinen pohja. 

Carciofi ripieni:

  1. Alku on kuin yllä, mutta keitä artisokkia vain vartin verran ja laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Nosta artisokat vedestä ja valuta. Lado ne pohjat alaspäin öljyttyyn uunivuokaan.
  3. Valmista täyte. Sekoita korppujauhot (voit käyttää myös vaalean leivän sisustaa), pienitty valkosipuli, muna, silputtu persilja, parmesaaniraaste (muukin juusto hätätilassa käy), tuorejuusto ja halutessasi silputtuja sieniä, freesattua jauhelihaa yms. Voit silputa sekaan myös kypsät varrentyngät. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Kun artisokat ovat vähän jäähtyneet, levitä sormin lehtiä ja lusikoi syntyneeseen tilaan täytettä. Sivele artisokat oliiviöljyllä ja paista uunissa 25 minuuttia. Kata pöytään myös sitruunavoisulaa lehtien tyviä varten.

Vinkki: artisokka on tunnetusti niitä raaka-aineita, jotka muuttavat viinin metalliseksi, joten ainakaan kallista viiniä ei aterialle ole syytä varata.

 

Resepti: Markku Haapio

Kuva: Roni Lehti

Katso myös

  • 0 0 Fenkoli-foccacia
  • 0 0 Lohi-kapris-tagliatelle
  • 0 0 Kinkku-juustopannari
  • 0 0 Juuripersiljakeitto
  • 0 0 Grillatut kotijuustovartaat

Kommentit