Ajattelin lähinnä, jos jollain on omakohtaisia kokemuksia lähipiiristä. Vai ollaanko me kaikki syöppöjä? Netistähän löytyy kyllä paljon informaatiota, mutta kiitos Hilda. :-)
Kokemuksia on itseasiassa ystäväpiiristä reilun 20 v. takaa, jolloin asioista ei aina puhuttu niin avoimesti. Tyttö, jolle opetin matematiikkaa oli alkanut rajoittamaan syömistää ihan vaivihkaa. Onneksi kuitenkin vanhemmat epäilivät takana olevan muutakin, kuin vain "en tykkää tästä ja tuosta". Samalla tytöllä oli tarvetta harrastaa liikuntaa yli normaalien rajojen hänen ikäiselleen.
Ruuan piti olla vähärasvaista, lighttia ja mahdollisimman vähän. Tietyt määrät saivat hänen voimaan pahoin (vatsakipuja), mutta ei ylenantamaan (psykosomaattista oireilua).
Puhuin usein tytön vanhempien kansa asiasta ja asia, vaikka se hiipikin aika hiljalleen tytön ajatusmaailmaan, tiedostettiin perheessä vakavana ongelmana.
Tässä tapauksessa kuitenkin rauhallinen toiminta toi parhaan tuloksen. Tyttöä ei kotona painostettu syömään, mutta syömistä seurattiin tarkkaan tekemättä siitä numeroa. Ruuan tärkeyttä ei myöskään turhaan korostettu tai vähätelty. Tiedän kuitenkin vanhemmilta, kuinka tuskastuneita he välillä olivat.
Sitten tulivat normaalit lääkärintarkastukset verikuvineen jne. Useat käynnit ravitsemusterapeutilla oli tarpeen ja asiaa hoidettiin "ravintoteknisesti" eli mikä on tärkeää keholle ja haettiin tytön suostumus askel askeleelta. Myös liikuntaa ei rajoitettu kieloilla, vaan pyrittiin järjestämään sen sijaan muuta mielekästä toimintaa - Monimutkaista selvittää, mutta vajaan 2 vuoden jälkeen kaikki oli ohi ja oltiin normaalisssa päiväjärjestyksessä.
Tänäpäivänä olemme edelleenkin erittäin hyviä ystäviä tytön kanssa, josta on tullut hehkeä, aikuinen nainen ja voimme puhua tuosta ajasta ihan avoimesti nauraen monelle jutulle. Hän on pysynyt hoikkana lähestyen 40, jolle maistuu kaikki ja herkut ovat sallittuja.
Tähän ei tarvitse tarttua, kuin sika limppuun ja sehän oli jo 80 - luvulla. Ajat, hoitomenetelmät ja muut ohjeistukset ovat muuttuneet.
Halusin vain sanoa, että on syytä olla huolestunut, mutta ei ole syytä panikointiin. Jos tuntuu, että perheessä saattaa esiintyä anoreksiaa, niin hakekaa apua ja neuvot ammatti - ihmisiltä.
Mukavaa, kun sinultakin tulee asiallista tekstiä FM. :-) Itseasiassa palautta on tullut paljonkin yksityisviesteillä. Onko niin, että anorexia nervosa, on edelleenkin tabu ja jotenkin hävettävä asia?
Perheessämme on sairastettu anoreksia toista kymmentä vuotta sitten. Se ei ole vain yhden perheen jäsenen sairaus vaan koko perhe sairastuu ja sairastaa taudin kaikki vaiheet.
Äitinä se iski ehkä kaikkein voimakkaimmin minuun syyllistin itseni, tapani tarjota ruokaa,puhua ruuasta, pahinta mitä tein oli sairauden vähättely. Meni monta vuotta ennen kuin ymmärsin mitä oli tapahtunut. Onneksi tytär parani, elämä kirkastui ja kaikki se paha on takana päin.
Aihe on vieläkin arka minulle ja anoreksiasta/bulimiasta puhuminen koskee vieläkin. Kulkevat aika usein käsikädessä nuo sairaudet. Huolestuttavinta on mielestäni se, yhä nuoremmat sairastuvat ja yhä vakavammin.
Luulen yhden syyn olevan perheiden yhteisten ruokahetkien puuttumisen. Ei ole paikkoja missä voisimme seurata lasten syömistä,kysellä kuulumisia ja jutella päivän tapahtumista.
Vähänkin ajan seuranta paljastaa lapsessa, että kaikki ei ole kunnossa.
Toinen syy on laihuuden ihannointi, ainaiset laihdutuskuurit, niistä puhuminen ja pahimmassa tapauksessa koko perheen punnitus kerran viikossa.
Olen kuullut perheestä, jossa äiti laihduttaa niin koko perhe punnitaan ja kaikki syövät äidin kanssa samaa ruokaa. Jos siinä ei sairastu niin missä?
On tietenkin helppo yleistää asioita ja antaa neuvoja, mutta tämän läpikäyneenä tiedän sen mitä EI pidä tehdä.
Tarpeeksi ajoissa apua hakemaan ja sitä vastaanottamaan. Koko perhe mukaan!
Olet rohkea Krippen, kun tulet mukaan keskusteluun.
Tuon tiedän minäkin, että vuosia menee parantumisessa ja uuden elämän aloittelussa.
Olen iloinen puolestasi ja uskon sydämestäni, että paranet ja voit taas nauttia elämästäsi.
Voimia Sinulle ja perheellesi!
Virhe
One fine body…
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
http://www.poliklinikka.fi/?page=3083156
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
Ruuan piti olla vähärasvaista, lighttia ja mahdollisimman vähän. Tietyt määrät saivat hänen voimaan pahoin (vatsakipuja), mutta ei ylenantamaan (psykosomaattista oireilua).
Puhuin usein tytön vanhempien kansa asiasta ja asia, vaikka se hiipikin aika hiljalleen tytön ajatusmaailmaan, tiedostettiin perheessä vakavana ongelmana.
Tässä tapauksessa kuitenkin rauhallinen toiminta toi parhaan tuloksen. Tyttöä ei kotona painostettu syömään, mutta syömistä seurattiin tarkkaan tekemättä siitä numeroa. Ruuan tärkeyttä ei myöskään turhaan korostettu tai vähätelty. Tiedän kuitenkin vanhemmilta, kuinka tuskastuneita he välillä olivat.
Sitten tulivat normaalit lääkärintarkastukset verikuvineen jne. Useat käynnit ravitsemusterapeutilla oli tarpeen ja asiaa hoidettiin "ravintoteknisesti" eli mikä on tärkeää keholle ja haettiin tytön suostumus askel askeleelta. Myös liikuntaa ei rajoitettu kieloilla, vaan pyrittiin järjestämään sen sijaan muuta mielekästä toimintaa - Monimutkaista selvittää, mutta vajaan 2 vuoden jälkeen kaikki oli ohi ja oltiin normaalisssa päiväjärjestyksessä.
Tänäpäivänä olemme edelleenkin erittäin hyviä ystäviä tytön kanssa, josta on tullut hehkeä, aikuinen nainen ja voimme puhua tuosta ajasta ihan avoimesti nauraen monelle jutulle. Hän on pysynyt hoikkana lähestyen 40, jolle maistuu kaikki ja herkut ovat sallittuja.
Tähän ei tarvitse tarttua, kuin sika limppuun ja sehän oli jo 80 - luvulla. Ajat, hoitomenetelmät ja muut ohjeistukset ovat muuttuneet.
Halusin vain sanoa, että on syytä olla huolestunut, mutta ei ole syytä panikointiin. Jos tuntuu, että perheessä saattaa esiintyä anoreksiaa, niin hakekaa apua ja neuvot ammatti - ihmisiltä.
FM
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
http://www.youtube.com/watch?v=CcN-ijsoAw0
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
:-):-)
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
Äitinä se iski ehkä kaikkein voimakkaimmin minuun syyllistin itseni, tapani tarjota ruokaa,puhua ruuasta, pahinta mitä tein oli sairauden vähättely. Meni monta vuotta ennen kuin ymmärsin mitä oli tapahtunut. Onneksi tytär parani, elämä kirkastui ja kaikki se paha on takana päin.
Aihe on vieläkin arka minulle ja anoreksiasta/bulimiasta puhuminen koskee vieläkin. Kulkevat aika usein käsikädessä nuo sairaudet. Huolestuttavinta on mielestäni se, yhä nuoremmat sairastuvat ja yhä vakavammin.
Luulen yhden syyn olevan perheiden yhteisten ruokahetkien puuttumisen. Ei ole paikkoja missä voisimme seurata lasten syömistä,kysellä kuulumisia ja jutella päivän tapahtumista.
Vähänkin ajan seuranta paljastaa lapsessa, että kaikki ei ole kunnossa.
Toinen syy on laihuuden ihannointi, ainaiset laihdutuskuurit, niistä puhuminen ja pahimmassa tapauksessa koko perheen punnitus kerran viikossa.
Olen kuullut perheestä, jossa äiti laihduttaa niin koko perhe punnitaan ja kaikki syövät äidin kanssa samaa ruokaa. Jos siinä ei sairastu niin missä?
On tietenkin helppo yleistää asioita ja antaa neuvoja, mutta tämän läpikäyneenä tiedän sen mitä EI pidä tehdä.
Tarpeeksi ajoissa apua hakemaan ja sitä vastaanottamaan. Koko perhe mukaan!
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
Tuon tiedän minäkin, että vuosia menee parantumisessa ja uuden elämän aloittelussa.
Olen iloinen puolestasi ja uskon sydämestäni, että paranet ja voit taas nauttia elämästäsi.
Voimia Sinulle ja perheellesi!
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.
Kaunis, Kiitos Verenluovuttajille.:-):-):-)
Kuvat päivittyvät heti, kun suljet tämän lisäysnäkymän kuva-napista.