Tein päättötyön pois alta, jotta sitä ei enää ensi syksynä tarvitsisi miettiä.
Kolme kappaletta valkosuklaa-marjakakkuja, joissa päällä marsipaania ja koristespritsit pikeerillä.
Kakkupohja on valkosuklaa-vadelmakakkua, välissä mustaherukkamoussea ja vadelmasosetta ja kosteussulkuna vadelma-valkosuklaaganache.
Kakkujen halkaisija on n. 15 cm, eli riittävyys 5-10 henkilölle.
Pikeerillä marsipaanin pintaan koristeleminen muuten ei ole niin kamalaa, kuin miltä se kuulostaa. Säilytin muut kakut yksiasteisessa jäähdytyskaapissa sillä välin, kun työstin yhtä aina yhden työvaiheen eteenpäin ja ganache sekä marsipaani jämäköityivät kiinteäksi paketiksi, jolloin käsistä vahingossa tulleet osumat eivät jättäneet lommoja pintaan. Mahdolliset vikaviivat voi raaputtaa varoen pois missä vaiheessa tahansa, kunhan marsipaani vain ei ole kosteaa pinnastaan. Nämäkin kakut siloitin tomusokeroiduin käsin, joten pinta peittyi kevyesti tomusokeriin, mikä taas auttoi marsipaania pysymään siististi mattana. Hyvä ja toimiva kosteussulku marsipaanin ja kakun välissä myös auttaa estämään kosteuden siirtymistä kakusta marsipaaniin ja pikeerinkin kaltaiset helposti löllääntyvät koristelut ovat mahdollisia.

23.4.2013
Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.