Kokkaukset
-
1 0
Kokkitaidotonki osas tehdä, prpsit!
-
1 0
Gino oli tänään jälkiruokana: Tuoreita mansikoita, mustikoita, kiwi, banaania, tuoreita aprikoseja, persikoita ja lopuksi raastettua valkosuklaata. Uuniin 250 c kunnes suklaa saa väriä ja tarjoillaan vanilijajäätelön kera. Mums!
-
1 0
Oikein hyvä resepti. Elämäni kokkauskerrat pystyy melkeinpä laskemaan vielä sormin, mutta se vain kertoo, että tämä ruoka onnistuu myös tumpelonkin käsissä. :) Poikkesin reseptistä sen verran, että jätin toisen sipulin pois (sillä sipulini olivat kohtuullisen suuria) enkä laittanut sokeria....
-
2 0
Leipaisin näitä vakipipareitani, mutta laitoin taikinaan rouhittuja minipätkiksiä. Oli kyllä herkkuja, kannattaa kokeilla.
-
1 0
Oli hyvää, suosittelen.
-
0 0
Aivan ihania:D
-
5 4
vad blir det för mat: Teriyaki marinoitua porsaanulkofilé, punajuurisalaattia ja chévrejuustoa, Cantaloupemelon ja ilmakuivattua kinkkua, paprika, kurkkua, salami. Avocadosalaattia, merileväcaviar ja punasipulia, kermaviiliä. Mumsfilibaba Bon Appétit.
-
0 0
Eilispäivän kokkauksena oli kahden päivän kaalirumban jälkeen siskonmakkarakeittoa perheen pienempien toiveesta. Osa tykkää makkarasta ja osa keitosta muuten vaan, joten 10 litran keitto meni joten kuten tasan. :) Perheen nuorimmalle herralle kokkasin hänen itsensä poimimat kanttarellit suurustam...
-
1 0
Nam
-
0 0
vad blir det för mat: Pasta Concihglioni ravunhäntien kanssa. Salladsmix ja Kalamataoliveeja, oliviöljyä, dadel balsamico, merisuolaa, sitruunaa. Ja kuva jostain syystä liian pimeä.....
-
1 0
Kesäpäivän kevytlounas: paksua täyteläistä mansikkajogurttia pari desiä, 12-15 isoa tuoretta mansikkaa ja liraus maitoa tehosekoittimeen hurisemaan. Njamm :)
-
1 0
Nyt on kanttarellit marinoitumassa, sit odotellaan... :)
-
4 1
Viime kesän puolukat tehtiin pakasteesta mehuksi
-
2 1
Hyvä perusohje. Tein setin n. 2 kg kaalilla ja korvasin osan kermasta kahdella purkilla smetanaa (yht. 240g) , joka laitettiin mukaan ihan lopussa jäähtymisvaiheessa, kun uunin annetaan jäähtyä ja käynnissä on loppulämmön anto. Kermaa siis mukaan vain 4dl. Täytettä jota jäi jäljelle käytin ruuan ...
-
2 1
Kun ei olla kesäkeittoa oikeastaan ikinä tehty, ja nyt kokeiltiin ja OLI HYVÄÄ!
-
1 1
sairaan helppo ohje ;oo
-
1 0
Hyvää tuli. Lihana käytin kotipaikkakunnalla (Siuntiossa) tuotettua agnus lehmän jauhelihaa. Kaalitkin olivat lähiruokaa ja samoin sipulit. Lapset ylistivät isän keittotaitoja :) Tosi, tosi hyvää!
-
1 0
Tosin laitoin liivatelehden mukaan, sillä halusin lohkeavamman koostumuksen!
-
1 0
Tämä oli helppo jopa maailman kehnoimpiin ruoanlaittajiin kuuluvalle minulle! Lopputulos: maistuva!
-
0 3
Tein ohjeen mukaan mutta oli niin suolaista että päätyi roskiin.
-
1 0
Oli helppo tehdä ja nopea. Meidän uunivuoka oli sen verran iso, ettei ihan reunoihin asti kannattanut levittää, mutta onnistui silti. Olin unohtanut ostaa vaniljakastiketta, mutta maistui kyllä ilman sitäkin.
-
1 0
Sämpylänpyöräytys:3
-
4 0
Oikein onnistuneet ja helppo valmistaa. Itse tein ahvenista.
-
2 0
Oikein onnistuneet, helppo valmistaa.
-
3 0
Vähän fiksasin ohjetta käyttämällä täytteeseen vaniljakastiketta 1dl, kermaa 1 dl ja sokeria vähemmän, sekä laitoin persikan lisäksi aprikoosia ja mangoa. Tein ohjeen lopulta kaksinkertaisena ja suoraan pellille. Kehut tuli isolta joukolta.
-
2 0
Pitkän aikaa olen etsinyt täydellistä tonnikalapastan reseptiä... Olisikohan se tässä? Pian selviää sillä uunissa on jo paistumassa!
-
1 2
Meinaspa olla vaikeaa saada tuonne resepteihin, kun ihan ekaa kertaa asialla :D
-
2 0
Fetajuustoa ei ollut kaapissa, mutta toimi ilmankin. Ensi kerralla pitää kokeilla senkin kanssa.
-
0 0
Fetajuustoa ei ollut kaapissa, mutta toimi ilmankin. Ensi kerralla pitää kokeilla senkin kanssa.
-
2 0
Korvasin jauhelihan soijarouheella ja lisäsin 1dl vettä joukkoon, nam! :)