Keskustelut
-
0 240
Maitolitra 2E elokuussa?
Niin, minun suuresti arvostama suomalaisen lehmän maidon litrahintaa povaillaan radiouutisissa nousevaksi elokuussa 2E. Vuonna 1983 tiesin mihin suomalaisen maidon tuotanto ajetaan. Ei tarvinnut olla edes ennustaja!:S
-
0 0
palvelimen uudelleenkäynnistyksestä pieni katkos
Hepsan, käynnistimme palvelimen huoltopäivityksen vuoksi uudestaan 11.45, mutta palvelin ei halunnut asettua ihan suoraan suitsiinsa, joten katkos venyi vähän suunniteltua pidemmäksi. Käytännössä tämä tarkoitti noin 20-30 minuuttia. Nyt huoltotoimepiden on kuitenkin suoritettu, ja tuloksien...
-
0 83
Onko kotikokki muuttanut kokkailuasi?
Mietin yks päivä että minuun on vaikuttanut kotikokki paljon. Olen ensinnäkin löytänyt ihan uusia reseptejä jotka maistuu itselle tai koko perheelle. Panostan myös ruuan ulkonäköön enemmän ja jopa kattauksiin. Olen kokeillut uusia mausteita ja aineksia. RM sanoo ja lapset että ruoka on moni...
-
2 25
Mesiangervo/koivunlehti jalkakylpy! Kaikille mielensä pahoittaneille!
Hemmotelkaapa kaikki työn raskaan raatajat itseänne ilmaisella, hurmaavan tuoksuisella jalkakylvyllä. Siinä unohtuu kaikki pahat ajatukset ja elämä näyttää taas paljon valoisammalle. Ensin vähän vaivan näköä, eli kerää iso kimppu mesiangervon kukkia ja lehtiä sekä koivun lehtiä ja upota ne saavii...
-
3 214
Luonnonmukaista lääkitystä
Löysin taas erilaisia ohjeita kotikonsti-lääkitykseen.:)o Ennenvanhaan kun maaaseudullakaan ei lääkäri ollut lähellä ja kuitenkin sairastettiin oli turvauduttava omiin troppeihin.:-) Minun mummuni oli sellainen vanhan-ajan kansanparantaja jonka kuppaus saunaan tuli porukkaa pitkienkin matkojen...
-
0 36
Hanaviinipakkauksen uusi elämä!
Vinkki teille joilla on jäänyt juhannuksesta tyhjiä 2-4l pahvisia viinipakkauksia. Ottakaa se folioinen viinipussi hanoineen talteen, huuhdelkaa ja siinä on mahottoman hyvä vesisäiliö valmiina. Itse vein sellaisen jo toissa kesänä mökille WC:n ulkoseinään käsienpesuautomaatiksi. Parilla naulall...
-
0 33
FutoMaki kiittää kaikkia....
Rakkaat Kotikokkilaiset, haluan kiittää kaikkia Kotikokkilaisia viimeisestä 8 kuukaudesta. On ollut suuri ilo ja valitettavasti myös viime aikoina suuri suru olla mukana palstoilla. Olette ahkerasti lukeneet reseptejäni - 85 200 kertaa, eli yli 10 000 kertaa kuukaudessa, joka on paljon tä...
-
0 4
Missä Perun Marsu?
Minulla o nyt rivissä vesimyyriä ja yksi kyy ja pari kissanpoikaa ja oravaa, mutta marsuohje uupuu! Piru kun en ollu kopioinu sitä pöytälaatikkoon.. Pitää vissiin soveltaa itse.. Miten olisi vaan aurinkokuivattua kun täällä on niin kaunis ilmakin!!??
-
0 7
HYVÄÄ JUHANNUSTA !
-TOIVOTTAA KAIKILLE ARUN "POPPOO"
-
0 52
Juhannustaikoja:
Löytyykö lemmenloitsuja?;)
-
0 30
Liha
Nyt saisitte tyrkyttää niitä grillikylki ohjeitanne. Mulla odottaa sellainen jääkaapissa. Ja taidan paistaa sen uunissa, koska juhannussäästä ei tiedä, saako silloin edes grilliä syttymään. Joten uuniin kai huomenna. Toinen kysymys: Mitä on porsaan [b]grillifilee[/b]? (jätin vielä kauppaan) ...
-
0 97
reseptikuvat
Kertokaa tyhmälle, miten saa reseptikuvat näkyville, silleen rautalangasta vääntäen, että minäkin osaan... Meillä pitäisi olla digikamera, mutta ainakin on kaksi kamerakännykkää (poikien). Onnistuvatko kännykällä otetut kuvat ja mitä ihmettä minä sitten teen, jos minulla on kamerassa/kännykäss...
-
0 4
Ihmeellinen on maailma!
Mahtaakohan kukaan muistaa, kuinka linkittämässäni Paskaäidin päiväkirjassa yhdessä keskustelussa mietittiin, voisiko lohen kypsentää astianpesukoneessa? http://paskamutsi.vuodatus.net/blog/496821#comments Entä muistaakohan kukaan, kun suosittelin tiettyä kirnuvoita tuolla yhdessä ketjussa,...
-
0 23
Riemukasta Juhannusta Kaikille!
On paljon helpompi toivottaa riemukasta,maistuvaa, herkullista ja nautittavaa Juhannusta KAIKILLE näin kerta heitolla. Olisi ollut todella työlästä ruveta toivottelemaan jokaiselle erikseen, joten hiukan persoonaton tapa mutta menkööt. Taidankin pitää nyt taukoa tietokoneen kanssa, mutta na...
-
0 81
Jatka säkeistöllä :)
Ykkönen yksin on paras, sekä verraton tik, tak, tikitak, kello tikittää paikalleen ei koskaan jää.
-
0 7
Herkkuja tomaatista
Tomaattiherkkuja oli jossain ketjussa, mutta en muista missä... Joten, jos joku haluaa vielä laittaa vinkkejä, niin kiitos!
-
0 29
Ihana puutarha!
Äsken tuli ihana puutarhaohjelma ykköseltä: "Puutarhan lumoissa", jossa joku brittileidi antoi vinkkejä puutarhan (tai oikeastaan kasvimaan) perustamiseen. Mulla on haaveena kasvihuone ja iso kasa vanhoja ikkunoita siihen tehtävään odottamassa. :) Kasvimaankin haluan ja maa-artisokka odottelee po...
-
0 236
Hyvä ostos, suosittelen! (Poutun ulkofilepihvit)
Possun ulkofilepihvit, marinoitu, 1kg , POUTTU. Tästä olen iloinen, oikein kätevää sekä isolle, että pienelle perheelle. Useita marinoituja ulkofileleikkeitä, marinadi aika mukavan makuista. Jos kysymyksessä pieni perhe, niin tästä minäkin teen useamman kerran ateriakokonaisuuksia vaihde...
-
0 77
Berusconi-pizza
Jos laiskottaa...http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1544352 ...aina voi tilata.(tu)
-
0 30
Lidlin tumma suklaa
Lidlissä on Ecuador merkkistä 70%:sta tummaa suklaata, 125 gramman levy, hinta 1,69 . Tänään huomasin että uutuutena (ainakin meidän Lidliin) on tullut vadelmarouheella maustettu tumma suklaa, jossa myös kaakaota 70%. Ei hassumman makuista, hiukan makeampaa kuin tuo pelkkä suklaa, kaloreita ...
-
0 0
Cons.Ques. Murcia al
Viiniharjattu lampaan juusto. Mahottoman hyvää ja sopii maitoallergikolle! Saatavana ainakin Stockmannin herkkuosastolta.:-)
-
0 120
Pelien kuningas!
Ainakin, jos "kuninkuus" mitataan harrastajien ja katsojien määrässä! Minähän en mitään urheilusta ymmärrä, mutta jalkapallo on minusta kuin shakkia!(tu) Voittaako Hollanti, Espanja vai joku muu?
-
0 46
Ruokapöydässä kuultua
Tulipas mieleen kun meidän isä ainakin tokaisee hauskasti joskus ruokapöydässä että sanotaanko muissakin ruokapöydissä kivoja juttuja syömisen lomassa? Mun isä sanoi kylässä ollessamme (hävetti muuten hiukan): "On se kumma kun kylässä maistuu huonompikin!" Tai "Parempi hetki hävetä kuin ...
-
1 4
Riisikeitin käyttöön
Tervehdys! Ihastelin jokin aika sitten tuttavani riisikeitintä ja sillä keitettyä maukasta riisiä. Kuinka ollakaan, nyt sellainen seistä jököttää omassakin keittiössäni, juuri illalla pakkauksesta purettuna. Sillä voi siis KEITTÄÄ RIISIÄ ja HÖYRYTTÄÄ KASVIKSIA mutta mihin kaikkeen muuhun riisik...
-
0 420
Turkkilainen jugurtti
Minä tykästyin tähän. Kestää kuumentamistakin, joten on monikäyttöistä. Oon kokeillut tehdä siitä jauhelihakastikettakin. Harmi vaan kun ei pakkauksessa sanota paljonko siinä on tyydyttynyttä rasvaa, rasva% on 10, mutta toisaalta eipä siinä pitäis kai olla kovetettua rasvaa niinkuin ruokakermoiss...
-
1 124
Hauskoja kirjoja!
Mitä kirjoja lukiessanne olette nauraneet ÄÄNEEN? Tuli tämä mieleen, kun mietin tuota Jeevesiä, ja muistin nauraneeni ääneen sitä lukiessani. Toinen, mikä tulee mieleen on semmoinen kuin "Hyvää Enklantia". http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525613054 Luin sitä kerran raskaana olles...
-
0 245
Mitä herkkuja meinaatte juhannussa tehä ja syyä,ja mitenkä viettää juhannusta.
:-)Meillä on ollut tapana juhannussa että päivää ennen juhannusta keitän punaisen heran eli juhannusjuuston.Mieheni hakee sitten juhannuskoivut,jotka laitamma ovan etteen.Sitten on sauna,ja vitsat kuuluu sinne tietty.Eihän se olis mikkään juhannus-sauna ilman saunavitsoja:-)Sitten grillaamma herk...
-
0 43
Jeevesin legendaarinen krapulajuoma
ja sen teko nähdään tänään TV1:llä klo 18.30!!! Ihanaa, kun näyttävät taas uusintana tuon sarjan. (tu) Jo se tunnusmusiikki on niin oiva ja saa hyvälle tuulelle, puhumattakaan hyvistä näyttelijöistä, upeasti toteutetusta miljööstä ja tunnelmasta. Oikeaa stressinkarkotusta tiedossa! (tu)(tu)...
-
1 9
Paras grillimarinaadi
Nyt grillisesongin alussa olen taas kerran etsinyt sitä perfektiä marinaadia,kaikenmaailman sivustot ovat pullollaan,mutta silti istun koneella sormi suussa.Mikä on se helppo marinaadi,jossa ei ole kahtaakymmentäviittä eri ainetta,eikä ole liian hapan.Ei siis liikaa sitruunaa tai etikkaa.Eikä sai...
-
0 18
Vakuutukset
Kävipä hassusti pikkusiskolleni joka ei kuunnellut isosiskonsa viisaita neuvoja: Hänpä tsättäili jossain tylsässä foorumissa iltasella kun vapaatakin oli... Sattuipa sitten niin että siinä keskustelujen tiimellyksessä häneltä sattui kaatumaan kokonainen lasillinen valkoviiniä läppärin pääll...