Reseptikommentit

hei ja kiitos ohjeesta! Pitää heti testata! Tuosta aineslistasta uupui vesi, mutta se löytyi kuitenkin ohjeesta.
22.01.2017 elsyli
Tein ohjeen mukaisesti, mutta laitoin taikinan paistumaan kahteen irtopohja vuokaan ja sain matalammat makoisat kakut joissa oli mukavasti suutuntumaakin. Kiitos reseptistä. Appelsiinin keittämisestä tosin tuli melko kummallinen haju, mutta lopputulos oli hyvä. Ajattelin kokeilla tehdä toiseen kakkuun vielä porkkanapiirakan kuorrutteen koristeeksi 😊
29.03.2016 elsyli
Tein ohjeen mukaan 10 pullaa joista tein laskiaispullat. Ainoa kommentti oli että kyllä kardemummaa sais pullissa olla enemmän. Kukaan 7 hengen testijoukosta ei edes huomannut gluteenittomuutta. Kehuivat hyviä pullia! Kiitos hyvästä reseptistä! Ai niin, laitoin tuorehiivan tilalta 2 pussia kuivahiivaa annokseen.
07.02.2016 elsyli
Kyllä maistuivat ja olivat nopeat tehdä, kiitos ohjeesta! Käytin mitä kaapista läytyi ja muokkasin vähän ohjetta eli munakoisot viipaloin ja suolasin sillä aikaa kun uuni lämpeni. Käytin pohjia uunissa n. 15 min ja vasta sitten lisäsin niiden pintaan ketsuppia, oreganoa ja timjamia. Päälle muutama suikale salamia ja juustoraastetta. Takaisin uuniin 5min.Nam!
20.07.2015 elsyli
Nopeita ja maistuvia olivat. Kiitos reseptistä!
06.07.2015 elsyli
Kiitos hyvästä ohjeesta...Sain tehtyä 7 leipästä, jotka maistuivat tosi hyvälle ja olivat kuohkeita! Nam!
06.07.2015 elsyli
Siis niin hyvä ohje, marinointi maustoi lihan maukkaaksi. Lihan vaihdoin broi..siis kanaksi ja parsakaalen vaihdoin kesäkurpitsaksi ja kriittinen perheraatikin tykkäsi kovasti. Lisätty suosikkiohjeisiin!
01.07.2015 elsyli
Siis kyllä munakoiso on hyvää! Tein muuten ohjeen mukaan, mutta jätin paprikan pois (palaa helposti mulla) ja paistoin n.10 min pidempään. Ja tarjolle raastoin juustoa päälle. Kyllä maistui!
01.07.2015 elsyli