Reseptikommentit

Tässä reseptissä on jotain liian vähän, ehkä rasvaa. Taikina on niin kuivaa ja murenevaa että oli todella haasteellista saada siitä ehjiä pipareita. Pienikokoiset onnistui mutta esim piparkakkutalon osia ei voi tästä taikinasta valmistaa. Niitä kun ei ehjänä pellille saa. Hyvän makuista se kuitenkin oli.
Voiko sulatejuuston sijasta käyttää tuorejuustoa? Tai millaista sulatejuustoa tarkoitat? T. Aloittelijaleipuri
Tarkoittanet ns. talouskyljyksiä jotka tehdään porsaan (sian) niskasta. Leivityksen jälkeen ne kannattaa paistaa pannulla kauniin kullanruskeiksi ja vasta sitten laittaa ne uuniin. Näin toimien voi uunivuokan kattaa vaikkapa alumiinifoliolla jolloin höyryt kypsyttävät kyljykset todella mureiksi. Kerman kaataisin vasta paiston lopuilla vuokaan ja paistoaikaakin lisäisin ainakin puolituntia.
Muuten ohjeesi on epäilemättä ihan ok. ja lopputulos herkullinen!
16.08.2013 jefe
1,2 litraa vetää toi vuoka jossa yleensä teen
19.09.2012 MinnaMa
Kuinka iso on tuo leipävuoka, jossa paistat reseptin mukaisen leivän?
Perjantaina on kuninkaalliset haat Englannissa ja asiakkaamme ravintolassa ovat pyytaneet iltapaivateeta skonssien kera, joten perjantaina juhlistan kuninkaallisia haita Madeiralla englantilaisen puolisoni ja englantilaisten asiakkaittemme kanssa.. Kiitos reseptista. Olen tehnyt niita ennenkin, mutta aika skandinaavisella tavalla, joka lahinna omani suomalaisena. Hyvaa kevatta!
25.04.2011 killit
Tuon hyytelön voi hyvin tehdä itsekin, liivatteesta ja mehusta.
½ l mehua (jätä hieman makeaksi)
8 liivatelehteä (liotan ensin kylmässä vedessä)
sulata liivatteet mikrossa, puristeltuasi ne ensin lähes kuivaksi 2-5 sekuntia
sekoita liivate mehuun huolellisesti ja anna hyytelön paksuuntua kananmunan valkuaista vastaavaan sakeuteen
Toimi sitten ohjeen mukaan

Tämä Trifle on muuten herkullista ja kohtuu helppoa tehdä. Youtubestä löytyy miljoona eri versiotakin
http://www.youtube.com/watch?v=S0TOVsHZ2ws
08.05.2010 Sanna-A
Tuon hyytelön voi hyvin tehdä itsekin, liivatteesta ja mehusta.
½ l mehua (jätä hieman makeaksi)
8 liivatelehteä (liotan ensin kylmässä vedessä)
sulata liivatteet mikrossa, puristeltuasi ne ensin lähes kuivaksi 2-5 sekuntia
sekoita liivate mehuun huolellisesti ja anna hyytelön paksuuntua kananmunan valkuaista vastaavaan sakeuteen
Toimi sitten ohjeen mukaan

Tämä Trifle on muuten herkullista ja kohtuu helppoa tehdä. Youtubestä löytyy miljoona eri versiotakin
http://www.youtube.com/watch?v=S0TOVsHZ2ws
08.05.2010 Sanna-A
nami
Kiitos MinnaMa ohjeesta, hyviä olivat, peukkun paikka;o))
09.01.2010 naija
Aijai...kuola valuu ajatellessakin tuota. Testiin heti, kiitos Vatruska!
28.12.2009 MinnaMa
Tilasin syksyllä paikalliselta tilateurastamolta lampaanpuolikkaan, leikattuna. Nyt pakkasessa n 10 kg lammasta! Otin eilen 8 kpl kyljyksiä, tosi hyviä, paljon lihaa, ei rasvaa, leikkasin vielä kalvot pois. Paistoin sulaneet (ja lämmenneet) kyljykset Voimariinissa lähes kypsiksi, ruskistin vielä pannussa metsäsieniä, sipulia ja hillosipulia, panin kaikku pataan, sekaan vielä kanttarellifondia ja kaksi valkosipulin kynttä. Annoin muhia uunissa matalassa lämmössä 3 - 4 tuntia. Kaikki kehuivat ja ylistivät!
Vatruska
Hyvä perusresepti!
19.12.2009 quid
herkua nami!
09.11.2009 rexi65
Tätä täytyy kokeilla, nam!
19.08.2009 Carpo
Maukas ja mehevä. Korvasin tosin yrttisulatejuuston maustamattomalla ja lisäsin yrttejä omasta maasta.
19.08.2009 paumat
kokeilin tossa vähän aikaa sitten, en laittanut kaikkia kolmea paprikaa ja tuli kyllä oikeen hyvää! :)
pitääs kokkeella
Tekasen pienen satsin näin grillikauden avauksen kunniaksi :)
30.04.2009 mari76
Minäkin olen syönyt tätä kun miehen sisko on valmistanut sitä. Hän oli asunut englannsissa kymmeniä vuosia . Nyt hän on lastensa luona , Englannissa, Amerikassa ja Austraaliassa. kaikissa vuoron perään. Kun hän tulee taas suomeen käymään niin hän tekee meille tätä.
Todella hyvää!!
01.04.2009 Lynx
kitti ohjeesta
nam pipareita
Ihana ohje, kokeiluun!
16.02.2009 Lynx
laittamalla paistopussin kiinni lammonkestavalla klipsilla niin etta pussin voi avata kesken paistamisen.
23.01.2009 MinnaMa
Miten paistia voi valella jos se on paistopussissa ?
20.01.2009 erska
ihanaa herkkua:)
kerro ihmeessa, sukkainen millanen tuli =) kevyempi ilman voitaikinaa, mut meidan ihan ykkossuosikki voitaikinoineen, talvista tuhtia ruokaa =))
10.01.2009 MinnaMa
ruukku uunissa, tässä vesikielellä odotellaan. jätin voitaikinan pois ja laitoin maito-jauhokastikkeen sijaan flora 4%. saas nähä mitä tulee, hyvältä kyllä näyttää :P`
Aika olennainen osa jaany pois, pahoittelen. Kiitos huomautuksesta, korjasin saman tien =)
12.12.2008 MinnaMa