Vinkkejä hyvän reseptikuvan ottamiseen

Ohjeet pätevät myös tietyiltä osin käyttäjäkuviin! Yleissääntönä kuvan kannattaa olla JPEG-muodossa, toisin sanoen tiedoston päätteen tulee olla .jpg.

Älä käytä muiden kuvia luvatta!
Reseptin yhteyteen liitettävän kuvan tulee olla sinun ottamasi tai sinulla pitää olla siihen rajattomat käyttöoikeudet. Älä kopioi kuvaa netistä tai keittokirjasta! Se on kielletty Suomen laissa ja siten myös Kotikokki.net-palvelussa. Väärinkäytöksiin puututaan.

Opas hyvien ruokakuvien ottamiseen!

Ohjeen on kirjoittanut Kotikokki PatrikSelin, tekstiä on muokannut ja täydentänyt Kotikokin ylläpito. Kuvien © PatrikSelin.

Näitä asioita on hyvä ottaa huomioon kun ottaa kuvia ruoasta. Muista, ettei mitään sääntöä ole kiveen hakattu ja joskus sääntöjä pitää rikkoa saavuttaaksesi halutun lopputuloksen. Toivottavasti seuraavista vinkeistä on kuitenkin apua!

1. Käytä luonnonvaloa

Kuvaa luonnonvalossa aina kun on mahdollista. Käytä ikkunasta tulevaa valoa tai kuvaa ulkona. Salama kannattaa kääntää pois päältä, sillä silloin esimerkiksi kastikkeen tai keiton pinta näyttää kiiltävältä.

Valoisana päivänä kuvan ottamiselle paras paikka on pari askelta ikkunasta. Kirkkaina ja aurinkoisina voit käyttää valkoista korttia tai paperia, jonka asetat valonlähteen (ikkuna) ja annoksen välille, jolloin valo kimpoaa kortista ja pehmentää kirkkautta. Jos luonnonvaloa ei ole tarjolla, voit käyttää ihan tavallista pöytälamppua, jonka eteen kiinnität ohuen paperin. Olisi suotavaa, että kyseessä olisi valkoinen valo eikä esimerkiksi kellertävä tai vihertävä loisteputki.

2. Kuvaa läheltä

Et halua välttämättä tyhjää tilaa, jos et ole erityisesti koristellut annoksen ympäristöä. Annoksen ei tarvitse näkyä kokonaan, vaan voi näkyä pieni osa. Liian läheltäkään ei saa kuitenkaan ottaa.

3. Valmistele kattaus etukäteen

Valmista kattaus ennen kuin ruoka valmistuu, koska silloin ruoka on parhaimmillaan. Ota kuva mahdollisimman nopeasti ruoan valmistuttua, koska ruoan värit voivat haalistua; vihreys muuttuu värittömäksi ja kastike hyytyy. Ihanteellinen aika ottaa kuvia ateriasta on muutama minuutti valmistumisen jälkeen.

4. Valitse astiat

Perusvalkoiset astiat ovat varma valinta – mutta kannattaa kokeilla myös muitakin. Liian räikeät tai mummolan kukkalautaset eivät välttämättä tee kunniaa ruoalle. Pienet yksityiskohdat tuovat personalisuutta ja tekevät kuvasta herkullisemman.

5. Kokeile eri kuvakulmia

Erilaiset kuvakulmat toimivat eri ruoissa. Ole luova ja löydä eri näkökulma annokselle, joka tuo annoksen persoonallisuutta esille. Makaronilaatikkoa kuvataan siis eri kulmasta kuin vaikkapa keittoa.

6. Käytä tarkennusta

Tarkennus antaa ruoalle enemmän syvyyttä. Se tuo tunteen siitä, että ympäröivä maailma katoaa hetkeksi. Mutta liiallinen taustan pehmennys voi pilata koko annoskuvan. Varmista, että tarkennus on selvästi edessä ja haalistuu hieman taaksepäin. Ota rutkasti kuvia ja voit myöhemmin valita suosikkisi.

7. Sottaa

Annoksen ei tarvitse olla aina viimeisen päälle aseteltu lautaselle ja kaikkia tahroja ei tarvitse pyyhkiä pois hiki päässä. Ritilän päällä oleva suklaakakku, jossa on reunaa pitkin valuvaa suklaata, on paljon herkullisemman näköinen kuin täysin valmiiksi viimeistelty pitsireunuspaperilla oleva. Tylsähköjä keittoja voi koristella krutongeilla, ripotella päälle yrttejä ja muita mausteita.

8. Syö ruokaasi

Vaikka valmis lasivuoassa oleva lasagne tai kokonainen suklaakakku on kaunis näky, mutta muutaman palan jälkeen annos saattaa näyttää paremmalta.

9. Annostele vähemmän

Annostele lautaselle vähemmän ruokaa kuin normaalisti. Useasti näkee kuvia, joissa lautanen on täpötäynnä. Ja se voi näyttää vähemmän houkuttelevalta kuin minimaalinen annostelu. Mieti, miten voit käyttää lautasen tilaa kuvatessasi.

10. Kuvaa eri vaiheita

Ota kuvia keskeneräisistä vaiheista. On helppoa annostella ruoka lautaselle valmiiksi, mutta ei kannata kuitenkaan ohittaa hienoja mahdollisuuksia ottaa kuvia eri vaiheista. Kuva kypsentämättömästä täytetystä linnusta tai uunissa olevasta kalasta tuo veden kielelle ja ne kaikki mahtuvat myös Kotikokki.netin reseptiisi lisäkuviksi.

11. Hanki kunnon kamera

Vaikka nykyään kännykkäkameroilla voi ottaa laadukkaita kuvia, mutta parhaimmat kuvat kuitenkin syntyvät järjestelmäkameralla tai kalliimmalla pokkarikameralla.

12. Inhimillisyys

Inhimillisyyden lisääminen, esimerkiksi lapsi syö suklaakakun palaa käsin, luo liikkeen tuntua, mutta välittää herkullisuuden tunnetta.

13. Ole itsekriittinen

Joskus suurin este halutun lopputuloksen saamiseksi on liian suuri itsekriittisyys tai sen puute. Itse olen joutunut tekemään useasti saman ruuan monta kertaa, koska aikaisemmat kerrat eivät miellyttäneet. Vaikka kattauksen valmistaminen etukäteen helpottaa paremman kuvan ottamista, mutta joskus se ei näytä lopulta niin hyvältä kuin ajatteli tai kuvaan on tullut tärähdys. Epäonnistuminen kuuluu asiaan, mutta aina voi yrittää uudelleen! Harjoittele, harjoittele, harjoittele.

14. Muokkaa kuvasi

Kuva voi näyttää paikan päällä kameran näytön laadusta riippuen erilaiselta kuinka sinä näet ja miltä se näyttää tietokoneen näytöllä. Keltainen polenta voikin näyttää harmahtavalta mössöltä ja siten vähemmän houkuttelevalta. Älä siis pelkää muokata kuvaasi sopivissa määrin.

Jos omistat älypuhelimen, tarjoaa se itsessään ja myös monet sovellukset kuvan muokkaukseen erilaisia filttereitä, joiden avulla voit luoda kuvaan tunnelmaan. Verkosta löytyy muun muassa Photoshop Express Editor –niminen palvelu, jonka avulla voit säätää kuvaasi tarkemmin.

Alussa harva on maestro, mutta kuvia ottamalla ja vinkit huomioiden kehittyy varmasti!

Kuvan ottamisessa saa käyttää vapaasti luovuuttasi. Yllä olevat ohjeet ovat ohjenuoria, joilla auttavat saamaan kuvista herkullisempia kuvia, mutta vain mielikuvituksesi on rajana. Voit myös käyttää apuna jalustaa kameralle tai muuten tukea kameran kuvan ottotilanteessa. Kuvien ottamisesta ei kuitenkaan kannata stressata liikaa, kaikkein tärkeintä on, että olet itse tyytyväinen ottamaasi kuvaan.