Reseptien kommentointi Kotikokissa

kotikokki
Hei rakkaat kotikokkilaiset!

Täällä Kotikokissa on reseptikommentoinnin suhteen ollut tämän vuoden puolella aikaisempaa negatiivissävytteisämpää pintavirettä ja ajattelin tästä kirjoittaa muutaman sanasen.

Viime aikoina on verkossa on paljonkin keskusteltu nettikommentoinnista. Esimerkiksi Nyt.fi:ssä, joka sulki kommentointiosionsa kokonaan pariksi viikoksi miettiäkseen kommentointien roolia palvelussaan. Surullisin esimerkki lähiajan ihmisten käyttäytymistä verkossa on hyppyrimäessä kuolleesta 16-vuotiaasta tytöstä, jonka sisko saa lukea nyt verkossa surunsa keskellä, kuinka tämä kuollut tyttö sai sen, minkä ansaitsi tuntemattomien ihmisten toimesta.

Verkossa kommentoidaan nykyään aivan liian helposti ajattelematta sitä, miten oma kommentti saattaa vaikuttaa toisiin. Enkä tarkoita nyt sitä, että asioista ei saisi olla eri mieltä, mutta myös sillä on paljon merkitystä, miten asian muotoilee tai tuo esiin. Kannattaa myös muistaa aina, että harvemmin on yksi ainoa oikea tapa tehdä asioita.

Kotikokki on ruoasta innostuneiden reseptien luonti ja keskustelupaikka, johon olemme koko Kotikokki-tiimin voimin pyrkineet luomaan turvallisen ympäristön, jossa jokainen tuntee itsensä tervetulleeksi. Toki välillä tunteet kuohahtavat esiin, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että käytöstavat unohdetaan tai sitä, miten toisia ihmisiä kohdellaan. Tarpeen tullessa ylläpito tulee jakamaan kommentointikieltoja. Pyritään kuitenkin siihen, että tämä on tarpeetonta. Pyritään mieluummin siihen, että annamme omalle käytöksellämme positiivista esimerkkiä muille, erityisesti nuorille käyttäjillemme!

Terkuin, Kotikokki

2.9.2015

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit