Laivaravintola Amore, Pori

ezzi
Kävimme jokin aika sitten aurinkoisena sunnuntaina poikaystäväni kanssa syömässä Porin Etelärannan Laivaravintola Amoressa. Odotukset olivat jotenkin aika korkealla.

Ensinnäkin tuli mietittyä, että miten tämänkoikoiseen laivaan mahtuu 250 ihmistä (nettisivujen mukaan), mutta eipä se niin vaivannut koska silloin tilaa oli ihan hyvin, syömässä oli vain muutama porukka. A la carte -lista oli aika simppeli ja päädyimme ottamaan alkuruuan puoliksi, mozzarellatikkuja ja paholaisenhilloa. Ihan perustavaraa, hyviä ja maukkaita. Juomaksi otimme vain vettä, mutta sitä ei kuulunut vielä senkään jälkeen kun olimme alkupalat syöneet. Kysyimme sitten tarjoilijan mennessä ohi, että saataisko sitä vettä pian. Naistarjoilija pahoitteli kovasti unohdustaan ja toi veden. Hetken kuluttua hän tuli luoksemme isot cokis-lasit mukanaan ja kertoi näiden olevan anteeksipyyntö unohduksesta. Hieno ele! Kohta saimme pääruuat. Itse otin vuohenjuustosalaatin ja Markus otti Chili Smokey -burgerin. Salaattiini kuului paistettua vuohenjuustoa, salaattisekoitusta, viinirypäleitä, tomaattia, kurkkua, melonia, paprikaa, cashewpähkinöitä, balsamicoa ja vinaigrettea. Jo vähän aikaa syötyäni tajusin ettei salaatissa ollutkaan cashewpähkinöitä. Huomautin tästä tarjoilijalle ja hän sanoi, että nyt on tainnut kokki unohtaa pähkinät. Hän palasi pian pienen pähkinäkipollisen kanssa ja välitti kokin anteeksipyynnön! Hassua oli myös se, että vaikka hampurilaisateriaan olisi saanut valita perunat viidestä vaihtoehdosta, ei tarjoilija tilauksiamme ylös kirjoittaessaan kysynyt ollenkaan mitä perunoita Markus ottaisi. Emmekää mekään sitten huomanneet heti sanoa. Aterian mukana tuli kuitenkin ranskalaiset ja ne Markus olisi varmaan muutenkin valinnut. Emme enää kehdanneet valittaa tästä kömmähdyksestä tarjoilijalle, koska unohduksia oli tullut jo kaksi :D Markuksen ateriaan kuului kaksi burgerpihviä, chilisämpylä, pekonia, Koskenlaskija-juustoa, chipotle-majoneesia, Amoren pippurimajoneesia, jääsalaattia, tomaattia ja punasipulia. Markus tykkäsi ruuasta yli kaiken, sanoin että paras ravintola-annos tähän mennessä. Oma salaattinikin oli todella hyvä, mutta ehkä balsamicoa ja vinaigrettea olisi voinut olla hieman vähemmän, jotta salaattikin olisi maistunut salaatilta. Mutta annos oli tosi täyttävä, jälkiruokaa emme jaksaneet ottaa.

Loppujen lopuksi jäi aika hyvä maku suuhun tästä paikasta vaikka kaikkea sattuikin. Tilat olivat upeat ja valoisat ja palvelu hyvää.
Keskustelu liittyy Kotikokin ulkopuolle

3.5.2014

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit