Plant-strong: luonnollista kasvisruokaa

juuusoo
Heräsin kasvissyöntiin täysin yhtäkkiä toissapäivänä katsoessani Fork over knives -dokumenttia Netflixistä. Jatkoin aiheeseen syventymistä erittäin asialliseen kirjaan perustuvan elokuvan Engine 2 Diet katsomisella, ja olen todella koukussa koko systeemiin.

MMITÄH?
Kasviksiin perustuva ruokavalio, jossa terveydelle haitalliset prosessoidut "elintarvikkeet" jätetään kokonaan pois. Useat tutkimukset ovat kyseenalaistaneet lihan ohella maitotuotteet ja jopa teolliset öljyt, ja olen todella kiinnostunut ottamaan selvää, kuinka paljon paremmin voin jättämällä kaiken tuon turhan ruokavaliostani.

Olen aina syönyt paljon kasviksia ja hedelmiä, ruokavalioni on nojannut vahvasti rasvattomaan maitoon, raejuustoon, maitorahkaan ja kananmunaan. Lihan ohella kaiken tuon jättäminen pois saattaa olla raskasta, ainakaan jos korvaavia ratkaisuja ei tahdo löytyä.

Kuluneet kaksi päivää ovat kuitenki sujuneet paremmin kuin hyvin, ja karsimalla ruoka-aineista huomaan, että itseä ei tarvitse syödä niin täyteen kuin aiemmin. Toimiihan se näinkin, loistavaa..

ELI, SYÖN:
- vihanneksia
- juureksia
- hedelmiä
- täysjyvää
- pähkinöitä
- palkokasveja, soijatuotteita
..eli kunnollista ruokaa kasvikunnasta.

KOKEMUKSIA?

Kerro ihmeessä, miltä arki maistuu kun syö vegaanityylisesti, mutta vielä ilman öljyjä, teollisia rasvoja ja sokereita!

Tsekkaa kattavat reseptit ja artikkelit aiheesta osoitteessa engine2diet.com.


Juuso K., 24.
Helsinki

21.12.2013

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit