Hyvät keittiövälineet ovat kul...

puukilainen
Hyvät keittiövälineet ovat kullanarvoisia ja meistä jokaisella on omat hyväksi havaitut suosikkinsa kaapeissaan ja laatikoissaan.
Tunnustan usein ajattelevani (osin perustellun) ennakkoluuloisesti, että halvalla ei voi saada hyvää ja siksipä tämä tuote onkin saanut kestää kahden vuoden testiperiodin kauhut ja koettelemukset keittiössäni ennen kuin uskalsin myöntää sen olevan erinomaisen hyvä ja laadukas lajissaan.
Kyseessä on siis Iloleipuri-valmisteinen pieni silikoninuolija.
Iloleipurituotteita voi ostaa käsittääkseni ainakin suurimmista k-ketjun liikkeistä, anttiloista ja niitä on tainnut tulla vastaan s-ryhmälläkin, mutta en mene muistini toimivuudesta takuuseen.
Hankin ensimmäisen tällaisen pikkunuolijan reilut kaksi vuotta sitten ihastuen sen selkeän jämäkkään muotoiluun ja kompaktiin kokoon. Kuten kaikki silikonituotteet, tämäkin kestää kohtuullisen korkeita lämpötiloja (olen usein sulattanut omani kanssa sokeria), ei naarmuta herkkiäkään materiaaleja ja puhdistuu helposti.
Kärkikappale on tukeva, mutta joustaa sopivasti. Se on myös irroitettava, jolloin mahdolliset varren ja kärjen väliin menneet liat saa puhdistettua pois. Tuote on konepestävä.
Ainoa asia, mitä silikoniset välineet eivät kestä ylenpalttisen kuumuuden lisäksi, ovat terävät välineet, jotka leikkaavat silikonin pilalle. Vanha lusikkani kärsi kovia viimejouluisen piparkakkutalon valmistuksessa, kun irroittelin osien kiinnittämiseen käytettyä sulatettua sokeria käytön jälkeen jäähtyneestä pannusta ja kova ja terävä sokeripala viilsi siitä palan irti.
Nuolija on erinomainen kaveri isomman välineen rinnalle, sillä välillä tulee tilanteita, joihin iso nuolija on turhan robusti.
Tulevana leipurikondiittorina arvostan helppoa puhdistamista, erinomaista muotoilua ja kestävyyttä sekä hyvää käytettävyyttä kaikin puolin. Ja onhan tuo nättikin.
Viisi tähteä hyvästä tuotteesta.
Keskustelu liittyy Kotikokin ulkopuolle

4.3.2013

Merkintä on julkinen ja kaikkien nähtävissä.

Kommentit