Reseptikommentit

Tällä ohjeella tulee ihan parhaita lättyjä!
Herkullisen näköinen heppa.
Miksi, "Valuta valmiit makaronit siivilässä ja laita sivuun odottamaan". laita odottamaa. Meillä on aina ensin paistettu liha lähes valmiiksi ja samaan aikaan keitetty makaroni. Sitten on laitettu molemmat kuumina seksisin ja uunivuokaan. Nykyään, jo parikymmentä vuotta olen laittanut paksun lasisen uunivuoan uuniin kuumenemaan ja siihen sitten heittänyt valmiit kuumat ainekset. Kiehuu tasaisesti, myös keskeltä 10-15 minuutissa.
hyvää on myös puolukkahillon kera, peukku
Itse en ole ikinä voissa paistanut.. :) Mummoni kyllä paistaa ja ihan hyviä niistä toki tulee.
Plätyt paistetaan aina aidossa voissa. Kuuma valurautapannu, voita keskelle. Sitten kun on sulanut kipataan kauhallinen lättytaikinaa siihen voin päälle. Tulee pitsireunaisia.
23.01.2012 jouni64