Reseptikommentit

Tähän sopii perinteisesti laittaa lisäksi ohrasuurimoita. Tosi hyvää! Havaitsin että olet julkaissut useita keittoreseptejä. Keittoja kannattaisi syödä useamminkin.
06.12.2023 RMR
Hyvä ohje, slaavilaistaustaisen mieheni kanssa kokkailtiin. Hän tähdensi erityisesti tuota kuullottamista ennen kuin vesi tulee juttuun mukaan. Kuivattuja keittovihanneksia en löytänyt tähän hätään eikä niitä täällä varmaan myydäkään, joten raastoimme raakoja punajuuria. Käytimme omenaista etikkaa. Todella hyvää.
05.12.2023 RMR
Hyvää tuli. Paistoin tomaattipyreen ja paprikan ensiksi öljyssä. Sitten aloin paistelemaan lihoja ja sipuleita.
05.12.2023 RMR
Hyvää
05.12.2023 RMR
Niin ja loraus kermaa.
05.12.2023 RMR
Meilläkin laitetaan ketsuppia ja vähäsen Kikkoman-soijaa. Päälle leikataan persiljaa.
05.12.2023 RMR
Vehnäjauhot ruskistetaan. Jos niitä ei kunnolla ruskista tulee kastikkeeseen "raaka" maku. Ja jos jauhot kärähtää tulee kärähtänyt maku.
Maizena maissitärkkelystä tai tummaa suurustejauhoa ei tarvitse paistaa.
05.12.2023 RMR
Olisi mukava jos nämä perinneohjeet olisi jotenkin merkattu jotta olisivat helppoja löytää. Mutta se idea olisi pitänyt toteuttaa jo aikojen alussa. Kiinnostss eri alueiden ruokaperinteet siinä missä ulkomaisetkin.
05.12.2023 RMR
Erinomainen ohje. Kannattaa kokeilla ruisjauhoilla suurustamista. Tulee tosi hyvää vanhan ajan kalakeittoa.
05.12.2023 RMR
Fenkoli sopii varmasti hyvin tähän keittoon. Täytyy kokeilla tätä ohjetta. Voin kuvitella ihanan maun. Juuri katsoin kaupassa fenkolia mutta en vielä ostanut. Täytyy ostaa soppa-aineet.
05.12.2023 RMR
Itse tehdystä liemestä puhumattakaan. Ei ole edes vaikeaa vaikka meneehän siihen enemmän aikaa mikäli ei ole lientä etukäteen keitellyt varastoon.
05.12.2023 RMR
Kannattaa käyttää vähäsuolaisia liemikuutioita. Silloin voi suolaa lisätä mikäli on tarve.
05.12.2023 RMR
Kuulostaapa herkulliselta. Tätä aion laittaa aivan lähipäivinä. Mitä nuo kalamausteet sisältävät? En asu Suomessa eikä juuri näitä maustesekoituksia ole täällä, mutta olisi mukava kokeilla tätä ohjetta aivan reseptin mukaan.
05.12.2023 RMR
Hei! Näyttääpä herkulta. Kysyisin että montako dl on ranskankermapurkissa. Ainakin täällä niitä on monta kokoa. Hyvää itsenäisyyspäivää!
05.12.2023 RMR
Laitoin nesteeksi kookosmaitoa ja leivitin vuoan kookoksella. Nam!
02.12.2023 RMR
Minä aion leipoa tällä ohjeella mutta rusinoita ehdottomasti pitää kunnon piimäkakussa olla. Nam!
06.10.2023 RMR
Tämä taitaa olla rusinaton piimäkakku. Kuulosta hyvältä.
06.10.2023 RMR
Erittäin hyvää. Kivan lisän toi kotitekoinen lemon curd. Hyvä idea käyttää omenat mikron kautta.
06.10.2023 RMR
Minkälaista jogurttia? Kuinka rasvaista vai käykö minkälainen hyvänsä. Minulla olisi tässä turkkilaista 10%.
06.10.2023 RMR
Haa eikös tämä ole vanhaa kunnon gubbröraa? Jota myös sillikaviaariksi kutsutaan.
27.08.2023 RMR
Sori en nyt oikein ymmärrä mitä tuo igor on. Ilmeisesti sisäpiiin vitsi Suomessa. Olisikohan se tuota turkkilaista jogurttia?
17.08.2023 RMR
Ahaa tässä tehdään tuore pulla vanukasta varten. Meillä syödään harvoin valkoista leipää joten kuivahtanutta leipää on harvoin kaapissa. Tätä aion kokeilla. On varmasti herkkua.
17.08.2023 RMR
Voiko käyttää pakastemarjoja vai kostuuko täyte ja pohja niistä?
17.08.2023 RMR
Mikä rasvapitoisuus käytetyssä rahkassa on? Täällä on monenlaista rahkaa myytävänä. 0% ainakin 12%. Maustettuja rahkoja en ole täällä nähnyt mutta rahka on helppo maustaa itse.
17.08.2023 RMR
Nämä ovat hyviä.
17.08.2023 RMR
Laitan tähän mausteeksi myös turkkilaisia pul biber aci-chilihiutaleita. Näiden kanssa sopii vaikka valkosipulileivät.
29.05.2022 RMR
Tervehdys! Paljonko on taateleita tuossa paketissa?
250 g? Ostan yleensä jouluksi kilon pakkauksen Medjool-taateleita syötäväksi, leivontaan ja ruoan laittoon.
Onko 175° sopiva lämpötila kiertoilmauuniin?
Pakastan yleensä kahvikakut jouluksi. Sopiihan tämä kakku pakastettavaksi? Perinteinen piimäkakku ainakin vain paranee pakasteessa.
14.12.2021 RMR
Ehkä tämän voisi tehdä vaikka kuivista aprikooseista keittämällä ne samalla tavoin kuin taateli? Tai kuivista viikunoista?
14.12.2021 RMR
Minkä kokoinen vuoka on tarpeeksi iso tälle kakulle? Minulla on isoja Nordic Ware-vuokia, olisivatkohan 2,5 l?
Mikä lämpötila kiertoilmauuniin ettei kärähdä koko kakku?
Nuo Nordic Waren vuoat ovat tummia väriltään ja paksua pinnoitettua alumiinia joten niissä tulee tummahko lopputulos aivan itsestäänkin.
14.12.2021 RMR
Ai tuossa olikin kuva raastinraudasta paperin kanssa. Ovela kikka.
29.08.2021 RMR