88 997
88 997

Savuporopiirakka

Raaka-aineet

POHJA:
150 g pehmeää margariinia
dl kaurahiutaleita
dl vehnäjauhoja
1 dl juustoraastetta
½ dl kylmää vettä
tai
1 pkt (400g) valmista piirastaikinaa kaupasta
Täyte:
200 g savuporoviipaleita
100 g kinkkua
1 paprika
1 Sipuli
1 rkl öljyä
1 nippu persiljaa
Munakerma:
1 tlk kolmen juuston kermaa
100 g valkosipulituorejuustoa
3 munaa
mustapippuria myllystä
1 tl sokeria
Pinnalle:
juustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Sekoita pohja-aineet nopeasti taikinaksi ja painele n 26-senttisen vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen.

Pilko poro-ja kinkkuviipaleet. Pilko paprika ja sipuli, kuullota öljyssä muutama minuutti. Silppua persilja. Yhdistä nämä ja kaada pohjalle. Sekoita munakerman ainekset ja kaada täytteen päälle. Pinnalle juustoraaste.

Paista ensin uunin alatasolla 200 asteessa 10 min ja sen jälkeen keskitasolla n 20 min.

Anna vetäytyä 15 min paistamisen jälkeen.

Jos käytät kaupan valmista piirakkapohjaa, paista ohjeen mukaan.

(Taikinan ja täytteen voi valmistaa jo edellisenä päivänä ja säilyttää jääkaapissa)

Samankaltaisia reseptejä

  • 7 5 Sipulinen kinkkupiiras
  • 15 1 Kinkku-kasvispiirakka (uunipellillinen)
  • 4 0 Herkkutattipiirakka
  • 1 2 Lohitarteletit
  • 12 5 Juustoinen kasvispiirakka
  • 16 0 Parmankinkku-parsapiirakka

Kommentit

leijona
Resepti on Kodin Kuvalehdestä pomittu! Ihanaa herkkua.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään