Mato Pizza

Reseptiä katsottu 5 725 kertaa
20 annosta | Valmistusaika 30 - 60 min

Raaka-aineet

Ostoslistalle
0,5 dl Öljyä
gluteenitonta jauhoa
Pizzakastike
1 prk tomaattipyre
vettä
1-2 ripausta mustapippuria
oreganoa tai pizzamasutetta maun mukaan
Täytteet
Kinkkua
Juustoa (koskenlaskija)
Matoja, mielellään suoraan luonnosta

Ohjeet

POHJA

Liota lämpimään veteen suola ja sokeri. Lisää noin puolet jauhoista ja hiiva. Kun hiiva ja jauhot ovat sekoittuneet lisää loput jauhot ja öljy.

Vaivaa taikinaa kunnolla. Jätä se lämpimään paikkaan nousemaan pariksi tunniksi. Laita kulhon päälle muovikelmu tai muovinen hedelmäpussi. Muovi pitää taikinan kosteana.

Leivo taikinasta 3-4 pizzapullaa ja anna niiden vielä kohota muovin alla.

Litistä pizzapulla ja pyörittele jauhotetulla leivinalustalla pyöreäksi. Käännä pulla toisinpäin, että jauhottuu myös toiselta puolelta. Laita hieman venynyt pulla nyrkkiin puristetun käden päälle ja pyörittele ja venyttele taikinaa reunoilta. Taikina soveltuu hyvin vaikka heiteltäväksi, jos vain taidot riittävät. Taikinan voi myös kaulita hyvin ohueksi. Jätä silloin reunoille aavistuksen paksummat reunat.

Tee pizzakastike valmiiksi maustumaan taikinan teon jälkeen.

Lisää täytteet ja paista 225-250 asteisessa uunissa. Ohut pohja ei tarvitse pitkää paistoaikaa, vaan heti kun juusto päältä on ruskistunut pizza on valmis.

Ohuena pohjanakin tämä kestää tosi paljon täytteittä! Eikä silti ole mikään pizzapiiras.

KASTIKE

Ohenna tomaattipyre vedellä.

Lisää kaikki mausteet. Anna maustua ainakin puolituntia.

Itse käytän runsaasti oreganoa ja mustapippuria.

Kastikkeeseen voit lisätä myös esimerkiksi kuivattua sipulirouhetta ja valkosipulirouhetta. Tuoreetkin vaihtoehdot käy loistavasti.

Kun kastike on maustunut, tarkista sen paksuus. Kuivatut mausteet imevät nestettä itseensä ja tekevät kastikkeesta paksumman. Tarvittaessa lisäämällä vettä saat sopivan paksuisen pizzakastikkeen.

TÄYTTEET

OMAN MAUN MUKAAN! ;))

 

 

 


Kommentit

saukonkale