Kumppanit

KULIBJAKA (Lohipiirakka)

Kirjaudu tallentaaksesi
resepti pöytälaatikkoosi

 
 

Raaka-aineet

1 pkt

voitaikinaa (500g)

 

TÄYTE:

 

500 g

lohta (tuoretta,
graavia tai
kylmäsavustettua)

 

2 dl

puuroriisiä

 

1

kalaliemikuutio

 

4

kovaksi keitettyä
munaa

 

valkopippuria myllystä

 

tilliä

 

(suolaa, jos käytät
tuoretta kalaa)

 

1

muna voiteluun

 

KASTIKE:

 

2 dl

kalalientä

 

100 g

voita

 

valkopippuria

 

tillisilppua

 

Ohjeet

Alkupalat - 4 annosta

PIIRAKKA:


Keitä riisi kypsäksi kalaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Silppua tai siivuta munat. Suikaloi lohi ja mausta valkopippurilla (ja suolalla). Kauli taikinasta kaksi levyä, laita toinen levy leivinpaperin päälle pellille. Täytä kerroksittain riisillä, kalalla ja munilla. x 2. Tillisilppua päälimmäiseksi. Voitele reunat munalla ja nosta toinen taikinalevy päälle. Tiivistä reunat ja leikkaa ylimääräinen osa pois taikinapyörällä. (näitä paloja voit käyttää koristeluun). Voitele munalla ja pistele haarukalla reikiä kuoreen. Paista 200 asteessa n. 35 min.


KASTIKE:


Kiehauta kalaliemi, lisää voi ja mausteet.


Tarjoa piirakka lämpimänä kastikkeen tai kuuman lihaliemen kanssa.


Katso Kotikokin päivän resepti

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Vladimir Putinillekkin varmaan maistuisi tälläinen zakuska (alkupala).

Tekijän kommentti

Kai sa tarjosit palan?

EevaKV 26.11.2008 klo 16:50

Ja jos uskaltaa voi nauttia voisulan kanssa..

Påla 26.11.2008 klo 19:10

Vladimirilla oli liikaa turvamiehiä, piti kuvatkin ottaa kaukaa ja salaa ...

metsänvartija 26.11.2008 klo 19:33

Äidin isoäidillä oli tapana tehdä kulibjakaa... Oikein tuli kylmät väreet kun törmäsin tähän reseptiin...

SmilingP 20.08.2009 klo 13:51

Peukun arvoista ruokaa !

heidiheidi 28.12.2009 klo 14:16

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi! Jos et ole vielä Suomen suurimman kokkikerhon jäsen, rekisteröidy suoraan tai :n kautta

Kumppanit