Mehevät punajuuri-aurajuustopihvit

Reseptiä katsottu 2 288 kertaa

Raaka-aineet

Ostoslistalle
4 punajuurta
1 dl punaisia linssejä
3 rkl korppujauhoja
1 muna
aurajuustoa muruina
tuoretta persiljaa hienona silppuna
suolaa ja mustapippuria suoraan myllystä
1 rkl voita paistamiseen

Ohjeet

Keitä punajuuret kypsiksi kuorineen. Kaaputa kuori pois ja lohko punajuuret kulhoon jäähtymään. Survo karkeaksi soseeksi. Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan, valuta hyvin ja lisää punajuurten sekaan. Sekoita hyvin. Lisää muna ja korppujauhot ja anna turvota noin 15 min. Lisää lopuksi mausteet ja aurajuustoa maun mukaan.

Sulata voi suurella paistinpannulla. Annostele punajuuriseos pihveiksi pannulle. Sopivan kokoisia pihvejä tulee kukkurasta ruokalusikallisesta seosta. Taputtele pihvit pannulla noin 1 cm paksuisiksi ja paista noin 5 min molemmilta puolilta. Taikina on aluksi pehmeää eli pihvit kannattaa kääntää varovasti ohuella lastalla.

Tarjoile rakuunalla ja persiljalla maustettujen porkkanoiden kera. Aurajuustoihminen voi tehdä lisukkeeksi myös aurajuustokastikkeen esim. mascarponesta ja aurajuustomurusta.


Kommentit

LasVeges
Resepti myös blogissa lasveges.wordpress.com