Kumppanit

Sipuli-pekonipiirakka

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

400 g

piirakkataikinaa (2
levyä)

 

1 pkt

pekonia

 
 

2 isoa

sipulia

 

½

paprikaa

 
 

2 kynttä

valkosipulia

 
 

1-1½ dl

vettä

 
 

2

munaa

 
 

2 dl

ruokakermaa

 

mausteita

 

Ohjeet

Ota piirakkataikina ajoissa sulamaan.
Pilko pekoni kylmälle pannulle, laita pannu kuumenemaan ja paista pekoni hiljalleen sekoitellen (näin rasva irtoaa, mutta pekoni ei pala). Ota pekonisilppu pois pannulta. Pilko sipulit ja valkosipuli ja laita ne pekonin rasvaan pehmenemään. Älä ruskista. Lisää vesi, kun sipulit kuultavat, ja lisää myös pekoni takaisin pannulle. Anna hautua, kunnes vesi on haihtunut.
Kaulitse piirakkataikinan kaksi levyä yhteen pitkältä sivulta. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Laita taikinapohja vuokaan. Täytä sipulisotkulla. Tee muna-kermasekoitus ja lisää siihen mausteet. Huom: älä lisää suolaa, sillä pekonista irtoaa sitä sopivasti. Kaada varovasti täytteen päälle. Voit leikata taikinareunoja pois tai kaataa ne täytteen päälle. Paista 225 asteessa väh. 30 min. Piirakan täytyy hyytyä kokonaan. Anna sen jäähtyä vähän aikaa ja irrota vuoan reunat, poista vuokapohja ja laita tarjoilulautaselle. Leikkaa ylimääräinen leivinpaperi reunoilta pois.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Hyvä resepti, mutta minä valmistan pekonin niin, että ryöppään ensin hetken pannulla vesitilkassa, valutan ja huuhdon kylmällä vedellä. Kuivaan ja sitten paistan ja jatkan ohjeen mukaan...

mersu 04.03.2007 klo 20:33

tämä resepti onkin alkujaan ranskalainen, oma muunnelma siitä.

Mailo 04.03.2007 klo 20:42

Kokeilin tuota ja oli tosi hyvää. Pitää vaan seuraavalla kerralla tehdä tupla-annos, kun se loppui liian nopeasti.

Sydney 03.04.2007 klo 19:10

Kiva kuulla, hyvä että maistui.

Mailo 04.04.2007 klo 18:19

ompa hyvän näköinen piiras!!!

askelmittari 12.05.2007 klo 09:04

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.