Kumppanit

 

Kinkkupiirakka  

150 g

margariinia

 

4 dl

vehnäjauhoja

 

½ tl

suolaa

 

1 dl

juustoraastetta

 

1 dl

kylmää vettä

 

TÄYTE

 

350 g

kinkkua

 

1

paprika

 

1

purjosipuli

 

1 prk

ranskankermaa

 

2 dl

kevytkermaa

 

3

munaa

 

½ tl

suolaa

 

3 tl

pippurisekoitusta

 

4 dl

juustoraastetta

 
Valmistusaika 45 min

Ohjeet

Snacksit ja välipalat - 20 annosta

Paloittele kulhoon rasva ja lisää kuivat aineet, myös juustoraaste. Nypi aineet sormin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Nosta taikina hetkeksi jääkaappiin.

Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi. Puhdista ja kuutioi paprikat. Hienonna halkaistu purjo. Hauduta kasviksia öljyssä pehmeiksi ja lisää kinkku.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Pistele pohja haarukalla ja paista 225 asteessa 10 minuuttia alimmalla tasolla.

Sekoita ranskankerma, kevytkerma ja munat. Sekoita joukkoon mausteet. Kaada kasvis-kinkkuseos piirakkapohjalle, ripottele päälle juustoraaste ja kaada lopuksi kermaseos päälle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia uunin keskitasossa.

Tykkäsitkö Kotikokista? Tykkää samalla henkäyksellä myös Facebookissa!

Tekijän kommentti

  • Kriz82

    Tämä on ollut huima suosikki tupaantuliaisissa ja vastaavissa illanvietoissa! Ohjeesta tulee pellillinen kinkkupiirakkaa, joten riittää monelle.

 
  • Hannuliii

    Aivan huippu piirakkaa.. =) Tein synttärikutsuille ja oli menestys..

  • Sisunäippä

    Tuli tosi hyvää! :)

  • Damitix

    Kiitos todella ihanasta reseptistä, tuli todella hyvää :) uuden tekoa odotellessa :)

  • ketsuk

    Oli todella hyvä kinkkupiiras. Mies odottaa jo seuraavaa kertaa, jolloin saa sitä! Onko hyviä salaatti-ehdotuksia sen rinnalle?

  • lumian

    Kyllä tulee vesi kielelle ku tota kuvaa kattoo =DD

  • lumian

    Toi taikina kuulostaa kauhean pienelle,tuleeko siitä koko pelillinen??

  • Eero

    Meillä ainakin riitti hyvin pellilliselle :)

  • Damitix

    hyvin tuli pellillinen :)

  • katatonia

    Mielettömän hyvää tuli. :)

  • Tiitu75

    Hyvänmakuista iltapalaa!

  • Kriz82

    Kiitokset kehuista! Alkoi itsekin tehdä kovasti mieli kun päivittelin kalorilaskuria. Aikaa edellisestä kerrasta on jo vuosi, ehkä olisi aika. ;)

  • *petra*

    herkullista piirakkaa =)

  • koojii

    Hyväähän tuosta tuli :) Tulisesta kun tykkään niin tirautin hiukan chiliä ja tapascoa tohon munakermaseokseen. Ei kauhee kuutioilta näytä toi paprika tossa kuvassa :) Suosittelen ehdottomasti !!!

  • Kriz82

    Kuva ei ole mun itseni ottama vaan erään kotikokki.netin käyttäjän. :) Itse kuutioin melko pieniksi kaiken.

  • nona

    tuli muuten hyvää! ;)

  • jentsuh

    Olen tehnyt tätä piirakkaa monta kertaa ja kyllä on hyvää. Olen myös kokeillut laittaa kinkun sijasta broilerisuikaleita ja aurajuustoa. Todella herkullista!!!

  • viivi86

    Tuli todella hyvä kinkkupiirakkaa vaikka unohdin ostaa ranskankermaa :) Kiitos maittavasta reseptistä!

  • marze85

    nopea tehdä ja tosi hyvää.

  • Kipa87

    olisko ehdotuksia miten korvata purjo jollain muulla,kun vieraissa yksi joka ei voi syödä minkäänlaista sipulia?

  • Kipa87

    Laitoin vihreää,keltaista ja punaista paprikaa sekä tavallista sipulia. mausteeksi erilaisia pippureita ja paprikajauhetta. tosi hyvää!!

  • koojii

    Tämä oli oikein maukasta piirakkaa :) varmasti tulee tehtyä toistekkin.

  • koojii

    Taas tuli tehtyä tätä piirakkaa ja syötyäkin jo. Ei pakkaseem ehtinyt taaskaan yhtään.

  • Marija^

    Jep herkullista on:P Peukku.

  • tacaho

    tätä on pakko kokeilla... näyttää niin loistavalta!!!!

  • jolia

    Oli todella hyvää, maustoin paprikan ja purjon kuullotusvaiheessa Vegetarian-mausteseoksella, ai että oli hyvää! Illanistujaistarjoamiseksi aivan loistava.

  • Tintti25

    Pakko kokeilla! Vesikielellä kyttään kuvaa ja paljon on kehuja saanut :)

  • ingrid

    Mun lemppari kinkkupiiras!!! =)

  • Tintti25

    Tänään tuli tehtyä, ja tulee taatusti tehtyä useamminkin, on todella hyvää! :) Ihanaa että tällaisia reseptejä löytyy :)

  • Tintti25

    Tällä hetkellä uunissa :)

  • Ville1984

    varmaan ensimmäinen ruoka mitä oon yksin valmistanu, vähän mamman apua tarvi toki. eka pala heivattu huiviin ja maukasta tuli, oonko mä ite tehny tän :D huomena tarjoan naiselleni kun tulee käymään, toivotaan että tykkää :)

  • Ville1984

    varmaan ensimmäinen ruoka mitä oon yksin valmistanu, vähän mamman apua tarvi toki. eka pala heivattu huiviin ja maukasta tuli, oonko mä ite tehny tän :D huomena tarjoan naiselleni kun tulee käymään, toivotaan että tykkää :)

  • heinilona

    Tää on kyllä tosi hyvää, itse tehnyt aina tällä ohjeella, mutta mun ohjeessa on lisnä pekoni, se tuo sen verran suolaisuutta, että suolaa ei tartte lisätä ollenkaan.

  • jadessa

    kivasti tehty kinkkupiirakka.

  • peetu1

    tätä täytyy kokeilla viikonloppuna.

  • peetu1

    tätä täytyy kokeilla viikonloppuna.

  • tinsu83

    tää on kyl hyvää.vihdoin ja viimein sain tehtyä.kyllä kannatti=)

  • sarii-

    Tänään tein tätä ihan ruoaksi ja on kyllä peukun arvoinen piirakka :)

  • wilska

    Tosi herkullinen piirakka, hyvää oli.

  • cinderella

    olipas hyvää..:)

  • Ronaldo7

    Todella hyvän makuinen piirakka.

  • lj67347

    Paras tekemäni kinkkupiirakka ikinä! Näitä hyviä ohjeita on vaikea löytää. Lähetin ohjeen siskolle ja äidille ja tarjoan anopille huomenna!!

  • sipsukka

    Tämä on kyllä aivan loistava ohje! Taas on uuni lämpiämässä, illalla syödään kaveriporukalla tätä ihanuutta!

  • Tittiditii

    Mitähän tein väärin vai onko tämä vain minun makuuni liian rasvainen? Pohja todellakin oli minusta rasva-jauhomössöä, vaikka tein sen ohjeen mukaan. Ja kaiken kaikkiaan tuo juustomäärä tekee tämän minulle liian rasvaiseksi, kuten myös ilmeisesti vierailleni. Ensimmäistä kertaa piirakkaa ei syöty loppuun asti, kaikille riitti se yksi pala. : (

  • mennu

    kerran tein syndeille ja kaikki kyllä tykkäs kovasti...ukko harmitteli kun ei ehtinyt syödä kuin muutaman palan..... =)

  • Puusaari

    Todella hyvää, varsinkin lämmitettynä. Maistuu kaikille!

  • Bestkokkaaja

    Joo. Todella hyvää tämä resepti. En oo kyllä ikinä nähny näin hyvää. Maistuu koko perheelle!

  • Koti_Kokki

    En oo vielä kokeillu mut näyttää tosi hyvältä ;D

  • bullataikina

    Tosi kiva resepti.. Pitäis kokeilla joku kerta

  • myam84

    Oli todella hyvää.. tehtävä toistenkin.

  • -jonna-

    tämä on tosi makoisaa! olen tehnyt jo monta kertaa, nykyään korvaan vaan ranskankerman kermaviilillä, yritän edes vähän keventää=)

  • S-Riesa

    Todella hyvää!

    Itse en tosin käyttänyt edes puolta tuosta margariinimäärästä ja vaihdoin vielä osan tavallisista vehnäjauhoista graham/täysjyvä vehnäjauhoihin. Näin sain piiraasta hieman kevyemmän mutta myös ruokaisamman!

  • keittiosuhari

    Näyttää todella herkulliselle.

    Täytyykin kokeilla joku kerta.

  • -tuide-

    Otti sitten pannuun niin pirusti kun koko satsi meni pilalle tuon margariini määrän takia! Plussaa täytteestä, se maistui :) Ensi kerralla osaan olla fiksumpi annostelun kanssa.

  • tymy

    Tämä täytyy kokeilla huomenna kenties!

  • lintsu

    oi onpa herkullisen näkönen piiras, pakko kokeilla!

  • pastanjauhaja

    tarvikkeet oottaa jääkaapissa,pitänee mennä tekemään ennenkuin vaimo herää.yritys olisi vaihtaa kinkkupiirakkaa pipariin;)

  • Kriz82

    Muutin ohjeen sellaiseksi miten sen nykyään teen. Pohjan rasvamäärää on vähennetty ja myös jauho- ja juustoraastemääriä muutettu. Tähän piirakkaan sopii toki hyvin muutkin jauhot!

  • namnamnam

    Mitä kinkkua piirakassa on; mitä suosittelisit? Suolaista vai suolatonta?

  • Veena83

    Kiitos ohjeesta ! Minä jätin pohjasta juustoraasteen pois, mutta muuten noudatin ohjetta ja oli ihan tosi herkkua !!

  • Peltsinkokki

    Kiitos Kriz82 ihanasta ohjeesta, oikein hyvää herkkua!!!

  • Sirppi

    Aivan loistava piirakka! Tätä on tullut tehtyä jo useampaan kertaan. :)

  • rakettispagetti

    Todella hyvä piirakka, tein veljesten syntymäpäiville pellin ja loppui kesken..! Eli ensi kerralla teen kaksi! Suositteluni muillekin, kannattaa kokeilla.. :)

  • leopoldo

    moi,mitä kinkkua olete käyttäneet piirakkaan?

  • Nettimamma

    Hyvää on, välillä tulee tehtyä kun on tulossa isompi porukka kylään. Kuuluu pöytälaatikon suosikkeihin :)

  • IhQB

    Paras maistamani suolainen piirakka! Itse olen pari kertaa korvannut ranskankerman smetanalla, tulee ihan yhtä hyvää ellei parempaankin ;) Kasvisten hauduttamisen olen jättänyt välistä, en huomaa mitään eroa. Kinkkuna toimii vaikka sellainen valmis pitsasuikale, mutta palvikinkulla tulee taivaallinen maku.

  • ynzy

    huippu ohje! :)

  • leopoldo

    miten saatte pohjan onnistumaan? oli vaikeaa saada taikinaa riittämään pellilliseen,ja pohja oli aika tinaskainen,päällinen oli kyllä hyvää.

  • suklaamurunen

    Todella maukas... Sai koko porukan suosion! :) pakko tehdä toistekkin...

  • misku

    mahtava ohje! (:

  • Mustaherukka

    Piiraan pohja oli todella maukas, ei lainkaan rasvaisen oloinen. Tein samalla ohjeella myös piirakan, johon käytin korvasieniä (suolatonta) ja savupororouhetta. Piirasta kiitettiin kovasti.

  • jadessan

    otan ohjeen talteen

  • konnis

    Tosi hyvä ohje, monen monituista kertaa olen tehnyt ja aina tulee herkullista!

  • hemulih

    Huomenna teen ja siitä tulloo erinomaista kuten aina minun tekemisistäni. Olenhan sentään paras. Kiitos IHANASTA ja MAUKKAASTA ohjeesta.

  • hemulih

    Laskin kalorit ja siitä tuli aika paljon n.4000 ja rupes mietittää et teenkö ollenkaan.

  • Mustaherukka

    Hei! Ei sitä pellillistä tarvitse yksin syödä...

  • mehukannu

    Mainio ohje! Taikina riitti hyvin uunipellilliseen, mutta toisaalta meidän taloudessa on hieman pienempi uuni ja näin ollen peltikin. Puolitoistakertaisella taikinalla tekisin jos pelti olisi vähänkään isompi.

  • hemulih

    no tein silti ja sehän meni kokonaan heti parempiin suihin enkä itse oikein edes ehtinyt maistaa

  • ane-

    Tää on kyllä tosi hyvä ohje. ollaan tehty jo monta kertaa ja aina tulee hyvää :)

  • Sarar

    Tein eilen aamupalaksi isolle porukalle tämän piirakan. Uninen "raati" oli oikein tyytyväisiä. Tämän piirakan kehut ei ole turhia. Peukut :)

  • pikkukurkku

    Laiton kinkkusuikaleita vain 300 g ja riitti mainiosti. Kermatäytettä oli jopa ehkä vähän liiaksikin, mutta oli maistuvaa :)

  • O-ou

    Tein tätä synttäreilleni ja vieraat kehuivat!

  • laara85

    mitä kermaa olette piirakkaan käyttäneet??

  • hemulih

    Teen taas... Aina niin hyvää :)

  • Yane_

    Tää oli jotain niiiiiin mahtavan ihanan hyvää :P Toi pohjakin oli tosi hyvä! Peukku.

  • hemulih

    Aina niin hyvää... Taas tuli tehtyä

  • eneK

    Ensimmäistä kertaa kokeilin ja oli todella herkullista! Emme vain ole oikein sipulin ystäviä, joten heitimme purjosipulin pois. Mut kyllä tulee tehtyä toistekin. Suuri kiitos ohjeesta!

  • tiitunen

    Tekasinpas pellillisen ja oikein hyvää tuli. :) Oliivin ystäviä kun ollaan ni heitinpäs niitäkin sekaan.

  • BarrenEarth

    maistui!

  • Ireene

    Meillä on viikonlopulla perunatalkoot, tän piirakan aattelin sinne tekasta, helppo ja nopea valmistaa, ja varmaan herkullinenkin

    Tuonne toiseen päähän vois laittaa vaikka kanaa, kun kaikki ei syö punaista lihaa

  • remaria

    Piirakka oli todella hyvää ja sai juhlissa hyvää palautetta. Itse en tehnyt pohjaa ohjeen mukaan tai itse, vaan ostin Pirkan pakastepiirakka pohjat 2x400g. Eli kaksi pakettia riitti pellilliselle. Kinkut ostin myös valmiiksi suikaileina: Pirkan kinkkusuikaleet lihahyllyltä. Nams :P

  • NinaVar

    Laitoin just uuniin tän piirakan. Muuten tein samalla ohjeella mut lisäsin fetaa. Vesi kielellä täällä odotellaan että päästään piirakan kimppuun :P

  • Miranda83

    tosi hyvä ohje, olen tehnyt tämän ohjeen mukaan monta kertaa.. nyt tein 2 pellillistä, namskis! :P

  • Alaevyan

    Just lähti oma variaatio tästä piirakasta uuniin :) Täytteeksi laitoin sipulin sijasta parsakaalia, paistelin ensin parsat ja paprikat (pikkuisina kuutioina) pannulla, lisäsin kinkkua ja vähän suolaa. Kermaseokseen pistin yhden munan lisää ja vajaan purkin kermaviiliä, kun oli jääkaappiin jäänyt. Saas nähdä, mitä tulee. Kuola valuen odotan :)

  • mormor

    Raastettu porkkana antoi lisää väriä ja makua.

  • Kerkku

    Todella hyvää.. korvasin kinkun kanalla ja purjon parsakaalilla.. NOMNOMNOM

  • ampiainen

    Todella ihana piirakka, makua löytyy. Mutta minun pellille pohjaa oli kyllä toivotonta saada tosta taikina määrästä,teenkin seuraavan kerran 1,5 kertaisena.

  • maria_74

    Tää on niin mahtavan hyvää,etten enää muuta tee =) ja kaikki vieraat on ollut aivan ihastuksissaan..

    oon kanssa muunnellut noita täytteitä...sieniä ja oliiveja ja pekonia.

  • saaara

    Tämä on yksi suosikeistani, ellei ihan jopa suosikki!

  • salmiakk1

    Tämä menee huomenna kokeiluun! Tosi hyvältä vaikuttaa ohje! :)

  • riikkis88

    Aivan ihanaa oli. :) Teen toistekkin.

  • Starlight

    Oi, nam nam nam! Meni kuin kuumille kiville! :) Peukku!

  • kartsa1

    Teki vaikutuksen ... hmm! En kertonut (tietenkään) että resepti ei ollut minun?! Kommentti: " tämä on parasta mitä olet koskaan tehnyt" . . . ; )

  • BarrenEarth

    tehty monia kertoja pienillä omilla tuunauksilla, kerrassaan mahtava resepti! :)

  • Hukko

    Mahtava resepti, todella hyvää, kiitos :)

  • glutfri

    Heipparallaa!

    Tein tästä koevedoksen tuleville synttäreille ja hyvää oli!!

    Tulikin mieleeni, että onko kukaan kokeillut tätä gluteenittomilla jauhoilla? Onnistuiskohan?

  • laraza82

    aiwan ihanata tuli! :P ..ja vehnäjauhojen tilalle laitoin grahamjauhoja kun itse tykkään käyttää enempi sitä piirakkataikinoissa :)

  • mile59

    Piirakka näyttää hyvältä. Kokeilen tällä ohjeella lapsen lapseni syntymäpäiville tätä kinkkupiirakkaa

  • mile59

    Piirakka oli todella hyvää. Tästä taitaa tulla koko suvun suosikki koska kaikki kehuivat sitä.

  • II75

    Parasta kinkkupiirakkaa, mitä olen koskaan tehnyt/syönyt! Tätä täytyy nykyään aina olla pakkasessa yllätysvieraiden varalle, ja kehuja saa joka kerta. Kiitos maikoisasta ohjeesta!

  • AKM

    Laiskana ja vehnäjauhon karttajana olen tehnyt piirakan valmiille ruispiirakkapohjalle. On niiiiiin hyvää!

  • Adamanta

    Oli tosi hyvää, porukoillekin näytti maistuvan. :) Kiitos ohjeesta!

  • Kissanminttu91

    Ihan huippuhyvää, ei jääny pellillisestä enää seuraavalle päivälle syötävää kun illanistujaisiin tein :)

  • NiinaNi

    Ite on jättänä pois kokonaan ranskankerman.. :)

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi!

Jos et ole vielä Suomen suurimman ja parhaimman kokkisivuston jäsen, rekisteröidy suoraan tai Facebookin kautta. Saat paljon uusia hyödyllisiä ja hauskoja toiminnallisuuksia käyttöösi!

Rekisteröidy Kotikokkiin

Kumppanit

x

He saavat tästä huomautuksen suoraan.

0 / 0 ystävää valittu