Kumppanit

Viikon resepti

Katso: Kaneliässät

Porsaankassleria juureksin (30.6.08)

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

4 kpl

porsaan kasslerpihviä

 

2-3

porkkanaa kuutioina

 

2-3

sipulia lohkoina

 

1-2

lihaliemikuutiota

 

laakerinlehti

 

10 kpl

maustepippureita

 
 

vettä

 
 

perunalohkoja

 
 

perunalisäke:

 

öljyä, suolaa,
mustapippuria,

 

tuoretta rosmariinia ja
timjamia

 

murskattua valkosipulia

 
 

hiven ruskeaa sokeria

 

Ohjeet

4 annosta

Laita öljyä uunivuoan pohjalle, ripottele pihvien kummallekin puolelle murskattua lihaliemikuutiota.


Tee perunalisäkkeen maustekastike sekoittamalla ainekset yhteen.


Kääntele perunalohkoja seoksessa ja laita osa niistä uunivuoan pohjalle, lisää myös juurekset ja muut mausteet .


Asettele pihvit päällimmäiseksi ja kaada vuokaan vähän vettä.


Laita loput perunat eri astiaan liemineen ja pistä kummatkin vuoat uuniin 200 asteeseen.


Anna muhia ensin puolisen tuntia ja vähennä lämpöä.


Kääntele välillä pihvejä etteivät tummu liikaa tai laita alumiinipaperia suojaksi. Kokeile kypsyyttä n.tunnin kuluttua. Anna muhia kunnes pihvit ovat halutun pehmeitä.


Perunat voi ottaa pois jo aiemmin, jos kypsyvät nopeammin.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.