Kumppanit

Pikkalaka

Tällä reseptillä ei ole vielä kuvaa.
Kuka tahansa, joka valmistaa ruokaa tämän
reseptin mukaan, voi ottaa valmiista
tuotoksesta kuvan ja ehdottaa sitä
käytettäväksi reseptin yhteydessä.

Ehdota kuvaa täällä

Viestin tekstikenttään: 65597
Viestin vastaanottaja:

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

4 dl

vettä, mieluiten
uusienperunoiden
keitinliemi

 

nippu

tuoretta ruohosipulia
silputtuna

 

pari

varhaisipulia varsineen
silputtuna

 

tuoretta tilliä,
silputtuna

 

25 g

voita

 
 

1½ tl

suolaa

 

 

 

 

Ohjeet

3 annosta

Kun keität uusiaperunoita tee sillä aikaa "perunankastamis"-kippo. Eli silppua pari varhaissipulia varsineet kuppiin, sekä pätki myös saksilla tillit, ruohosipulit sinne ja leikkaa voipaketista 25g voita, nosta sekin kuppiin. Heitä reilusti suolaa voin päälle.


Uusien pottujen ollessa kypsiä, kaada niiden keitinliemi tähän kulhoon. Sekoittele hiljalleen, jotta voi sulaa kulhossa.


Höyräytä vielä uudet potut, jotta pinnasta tulee "jämäkkä". Nosta uudet potut pöytään, sekä kastikekuppi.


Tähän kuppiin voi sitten kastaa, jokainen perheenjäsen uuttapottuaan. Tai sitten niinkuin täällä suomen-ruotsinkielisellä alueella laitetaan lapsillekin mieluinen "omaan" pieneen kuppiin tätä voikastiketta. Nam...sipulit tuoksuuvat tillin seassa hyvältä ja maku on mitä parahin!

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Perinteeksi muodostunut suomen-ruotsinkielisellä alueella, pikkalaka-kupponen uusille potuille!

Tekijän kommentti

Kuulostaa tosi herkulliselta, en ole kuullutkaan tällaisesta!

White Trash 09.06.2008 klo 20:50

Joo, muistan lapsena, kun naapuriperheen äiti oli Jepualta kotoisin, staalas svenskaa ja kesällä höyrysi uudetpotut ja höyryävät kupposet kattoi meidän jokaisen lautasen viereen, ah, se oli todella hyvää.

piia58 10.06.2008 klo 13:02

Enpä ole minäkään moisesta kuullut...ensi kesänä sitten kokeilen kotikunnailla...

zora 04.10.2008 klo 14:53

ja laita kans`paljon kaikenlaista sipulia mukaan!

piia58 04.10.2008 klo 16:12

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.