Samankaltaiset reseptit

Kumppanit

Pizza Denniksen tapaan

Kirjaudu tallentaaksesi
resepti pöytälaatikkoosi

 
 
 

Raaka-aineet

1 l

raikasta vettä

 

0,2 dl

sokeria

 

0,3 dl

suolaa

 

25 g

hiivaa

 

1 dl

maitoa

 

1 dl

oliiviöljyä

 

2,5 kg

puolikarkeita
vehnäjauhoja (noin)

 

Ohjeet

Pääruoat - 4 annosta

Tämä on Turussa pitkään vaikuttaneen (vuodesta 1975) pizzaguru, Dennis Rafkinin ohje, mottona: Hyvän pizzan salaisuus on pohjataikina ja erittäin tulinen uuni. Nyttemmin Dennis pizerioita on Turun lisäksi ainakin Helsingissä ja Tampereella...


Sekoita aineet ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna taikinan huilata tunnin verran (tämä on tärkeää). Kaulitse ohuiksi pohjiksi, pakasta ylimääräinen taikina, annospaloina. Pohjalle levitetään kauttaaltaan, ihan reunoille saakka, tomaattimurska, johon on sekoitettu hiukan suolaa, oreganoa, pippuria ja valkosipulijauhetta. Seuraavaksi tulee juusto ja sitten maltillisesti täytteitä oman maun mukaan. Pohjalta täytteen läpi kuohuva juusto ottaa itseensä täytteistä makua. Uuni kuumennetaan 300 asteeseen (pizzeriassa uunin lämpötila on 400). Paistetaan alatasolla n. 5 min. Hyvä pizza ei saa olla ahdettu kukkuroilleen juustoa ja täytettä sanoo Dennis ! Nyt ei tehdä piirakkaa.


Täyte-esimerkki, BECKHAM SPECIAL:


kinkkua, tuoretta tomaattia, tuoretta basilikaa.


Täyte-esimerkki , "Kimi": Tomaattia, juustoa, salamia, jauhelihaa, maustekurkkua, herkkusieniä, raakaa sipulia.


Katso Kotikokin päivän resepti

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Suomen ensimmäinen pizzaravintola, Giovanni, avattiin Haminassa 1961. Omistaja oli Italialainen merimies / keittiömestari Giovanni Tedeschi

Tekijän kommentti

Onpas mehevän näkönen..Nami :)

mari76 29.12.2007 klo 17:29

Tosi hyvä ohje mutta se 1l vettä on vissiin 1dl?
Kokeilemme tätä ens kerralla!

suvianne 29.12.2007 klo 19:58

Samoin!

Aura 29.12.2007 klo 21:26

siis kyllä ohjeen ainesmäärät on oikein !

metsänvartija 31.12.2007 klo 18:20

Tästä saa paljosti pizzaa. Maitoa? Pitää kokeilla.... Denniksen pizzat on kyl hyviä :)

Teya 01.01.2008 klo 10:44

Täytteen määrä on varmaan makuasia :) Itse pidän kun pizzassa on runsaasti täytettä, mutta juuston laitan itsekin pohjalle murskan päälle.. ja täytteet pitää muistaa kunnolla valuttaa ettei se oo ihan löllö koko pizza.
Pohja on varmasti hyvä, aika samantapainen kuin omani :)

Muhoska 02.03.2008 klo 11:58

pitää kokeilla

jadessan 01.11.2008 klo 22:15

kiva nimi pizzalla

jadessan 19.04.2009 klo 17:09

Tuleeko näistä aineksista yksi pizzapohja vai enemmän?

kaljukeiju 13.11.2009 klo 04:31

Tulee useita, loput taikinat annospalpiksi ja pakkaseen !

metsänvartija 13.11.2009 klo 22:53

Mahtava pizza ! tätä tehdään toistekkin.

aaretti 09.12.2009 klo 10:19

Teinpä jälleen ohjeesimukaan ja hyvää tuli.Taikinasta tulee n.6-pizzaa.Ainoa mitä en laittanut ohjeenmukaan oli vesi,1-litra raikastavettä?...tein taikinan ns.näppituntumalla.Mutta aineet olivat jälleen erinomaiset.:) peukku ja kiitti!.:)

Blumma 30.01.2010 klo 16:46

Joopa..joo...Nyt vasta tajusin veden ym. määrän.Teen nimittäin pullapitkoja yhteen litraana maitoa,ja siitä tulee kuusi pitkoa. Pitzataikinassa ehkä korvasin veden öljyllä ja maidolla?Mutta teen kyllä pitzoja ohjeesi mukaan,niin hyviä niistä tulee.:)

Blumma 31.01.2010 klo 09:47

Ainesmäärät on isoon taikinaan ja laittakaa loput pakastimeen, ei tarvitse jokakerta taikinaa tehdä, kun on pizzapäivä ....

metsänvartija 03.02.2010 klo 21:02

Denniksellä hyvät pizzat, ja täytteet aivan reunoille asti ! Beckhamkin tykkäsi ...

GORDON 18.03.2010 klo 13:13

Liikaa jauhoja reseptissä muuten ihan bueno...

Zoinas 05.04.2010 klo 17:02

jauhojen määrä on noin. Riippuu mm. jauholaadusta, itse laitan "sormituntumalla" jauhot muihinkin leipomuksiini...

metsänvartija 07.04.2010 klo 09:17

Nyt sain viimein kokeiltua tätä! Viime kerralla unohtui ostaa hiiva... Tuli tosi hyvää pizzaa näillä ohjeilla, ehkä parasta kotona laitettua pizzaa jota olen maistanut. Kastikkeeseen laitoin kypsiä tomaatteja, valkosipulia, pippuria, yrttejä, suolaa ja sokeria. Täytteinä oli italialainen salami, parman kinkku, oliivit ja artisokat. Laitoin tosi niukasti kastiketta ja täyetteitä, juustoa hieman enemmän.

Juri 24.05.2010 klo 19:42

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi! Jos et ole vielä Suomen suurimman kokkikerhon jäsen, rekisteröidy suoraan tai :n kautta

Kumppanit