Samankaltaiset reseptit

Kumppanit

Letut

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

5 dl

maitoa

 
 

2 kpl

kanamunia

 
 

3 dl

vehnäjauhoja

 

3 rkl

sokeria

 
 

1 tl

vanilliinisokeria

 

1 tl

suolaa

 

paistamiseen

 

voita tai juoksevaa
margariinia

 
 

 

Ohjeet

Riko kanamunien rakenne sekoittamalla niitä voimakkaasti vispilällä.

Lisää munien sekaan noin puolet maidosta, sokerit ja suola. Sekoita.

Lisää jauhot ja sekoita voimakkaasti niin kauan että taikina on sileää. (Taikinasta ei saa jauhopaakkuja käsipelillä pois millään, jos laittaa kerralla kaiken maidon ennen jauhoja. Jos kuitenkin teit näin, saa jauhopaakut pois sauvasekoittimella.)

Lisää loput maidot ja sekoita tasaiseksi.

Anna taikinan "levätä" n.10min, niin jauhot kerkeävät hieman turvota ja lettujen koostumuksesta tulee parempi (tai niin ainakin mummo aina väittää..)

Paista kohtalaisen kuumalla pannulla mukavan väriseksi.

Tarjoa esim. mansikkahillon kera (oma suosikki!).

Vinkki: Jos ei jaksa paistaa kaikkea taikinaa kerralla, se säilyy kyllä ainakin vuorokauden jääkaapissa. Kun taikina saa hetken seisahtaa, laskeutuu jauhot pohjalle ja taikina saattaa näytää epäilyttävältä. Tilanne korjaantuu sekoittamalla taikinaa.

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Letut maistuu aina!

Tekijän kommentti

hyvin onnistuu:)

Nimetön 17.10.2006 klo 14:12

kuinka paljon tosta tulee

Nimetön 06.11.2006 klo 18:28

hmm.. en nyt osaa kappalemäärää heittää, mutta sen verran mitä kaks aikusta jaksaa just ja just kerralla syödä :)

KatjaH 07.11.2006 klo 13:09

totta, letut maistuu (varsinkin mansikkahillon kanssa) aina

pson thessims 22.01.2007 klo 13:55

kaadappa jauhot sihvilän läpi maidon joukkoon samalla sekoittaen,ei tule paakkuja ja taikinasta tulee erittäin kuohkeaa.Osan maidosta voi korvata vichyvedellä niin tulee vielä kuohkeampaa...

anatolio 23.01.2007 klo 20:03

onko kukaan kokeillut korvata osan maidosta kookosmaidolla?

Nimetön 02.02.2007 klo 21:13

^hmm enpä ainakaan minä ole kokeillut.. voisi olla aika eksoottista.

KatjaH 02.02.2007 klo 21:18

taikina oli aika paksua... mutta hyvältä maistui!

kinkeriko... 06.03.2007 klo 07:55

anatolio sanoi tuosta vichystä, mutta saman asian ajaa myös Sprite/7up/lemon.. :)

marjaana89 11.03.2007 klo 15:37

eikö taikinaan tule voisulaa ollenkaan?

^manteli^ 29.07.2007 klo 12:57

kokeilin kolme kertaa viikon aikana, hyviä!

antti.ristimaki 24.08.2007 klo 15:19

tuli kyllä tosi hyviä :) En ole ikinä ennen laittanut vanilliinisokeria lettutaikinaan, nyt laitoin enkä enää ikinä jätä pois :D

momopanda 18.12.2007 klo 15:23

Tosi hyvä ohje. Kiitos!

man9 23.01.2008 klo 13:18

Letuista tuli kyllä todella hyviä tällä ohjeella :)

Tiitu75 29.01.2008 klo 04:54

Huh onneksi lapsen lapset tykkäsivät. Jä kyllä minullekin maistuivat!. :)

Riiitva 12.02.2008 klo 13:06

oli hyvää tein lapsille joten aloin tehda pinempiä lettuja katsoin että niitä tuli 32 tein noin nyrkin kokosia

leipoja 17.07.2008 klo 08:37

pienempiä korjaan :)

leipoja 17.07.2008 klo 08:38

vievät suorastaan kielen mennessään! monen illan herkuksi on tullut... kiitos mahtavasta ohjeesta!

soija-saara 27.07.2008 klo 06:21

vievät suorastaan kielen mennessään! monen illan herkuksi on tullut... kiitos mahtavasta ohjeesta!

soija-saara 27.07.2008 klo 06:23

vievät suorastaan kielen mennessään! monen illan herkuksi on tullut... kiitos mahtavasta ohjeesta!

soija-saara 27.07.2008 klo 06:25

Oon kokeillu korvata osan kookosmaidolla, tulee tosi ihania :D

MyApache 26.08.2008 klo 16:41

Kiva tietää, että kookosmaitokin toimii! Täytyypä kokeilla joku päivä. :)

KatjaH 27.08.2008 klo 19:55

Kanamunia oli kyllä liian vähän ja jauhoja aivan liikaa. Muuten tosi hyvää namnamnamnamnamnam =)

SartsaSuperkokki 26.09.2008 klo 18:05

kiva ohje

jadessan 05.11.2008 klo 00:00

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.