|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Kormun kaurakakku
Ohjeet
10 annosta
Laktoositon, jos valitse laktoosittomat maitotuotteet.
Gluteeniton, jos käytät puhdasta kauraa ja gluteenittomia jauhoja.
Pohja: Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja sekoita joukkoon muna ja keskenään sekoitetut kauraryynit, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Levitä taikina voidellulla leivinpaperilla peitetylle uunipannulle, meillä kooltaan 22 cm x 34 cm, tai taputtele paperille kaksi samankokoista pyörylää. Paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia.
Koristelu: Jos paistoit yhden ison levyn, jaa jonkin verran jäähtynyt levy kahtia. Jos teit kaksi pyörylää, jatka tästä. Kostuta levyt maidolla tai vedellä (voit makeuttaa kumpaakin teelusikallisella hienoa sokeria). Jos haluat rapeampaa kakkua, älä laita ihan koko desiä, mutta jos haluat pehmeää, kostuta reilulla desillä.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeria maun mukaan, ehkä pari ruokalusikallista. Levitä kolmannes kermavaahdosta toiselle kakkulevylle ja levitä sen päälle banaaniviipaleet. Laita toinen levy banaanien päälle ja levitä loput kermavaahdosta kakun päälle. Halutessasi voit koristella kakun esim. suklaalastuilla.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
Herkullinen kaurakakku, ainakin meillä maistunut aikanaan niin pikkumuksuille kuin nyt jo aikuisillekin, eikä pelkkää valkoista jauhoa. Kakku pehmenee seistessään, joten ihan viime tippaan sen valmistusta ei kannata jättää. Kun aamulla tekee, iltapäivällä voi herkutella.
Tekijän kommentti
kauranryyneja kuika paljon
m-l.k 26.02.2006 klo 18:18
itsellä meni joku pieleen
Nimetön 15.09.2006 klo 16:07
itsellä meni joku pieleen tätä tehdessä*
Nimetön 15.09.2006 klo 16:07
paivis,kaunis kaurakakku.
heituli 25.11.2007 klo 10:44
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna
Tekijä: