Kumppanit

Charlotte russe

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

unelmakääretorttu
viipaleina

 

5 kpl

liivatelehtiä

 

0,5 dl

vettä

 

1 dl

kuohukermaa

 

1 prk

maitorahkaa

 

0,5 dl

sokeria

 
 

0,5 tl

vanilliinisokeria

 

puolen sitruunan mehu

 

1

kananmuna

 
 

2 dl

säilykepersikoita
pieninä palasina

 

Ohjeet

10 annosta

Paista ja täytä kääretorttu lempireseptisi mukaan. Itse suosin kaakaolla maustettua ja hyvällä mehulla kostutettua kääretorttupohjaa, jonka täytteenä on joko vadelmahilloa tai persikkasosetta ja kermavaahdosta ja maitorahkasta yhdistettyä sokeroitua rahkavaahtoa.

Leikkaa kääretortusta niin paljon ohuita viipaleita, että ne riittävät vuoraamaan vähintään 1,5 litraa vetävän kulhon. Vuoraa ensin kulho tuorekelmulla, ja asettele sitten viipaleet tiiviisti kulhon pohjalle ja reunoille niin ettei jää paljon rakoja.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa kerma ja yhdistä varovasti käännellen maitorahka, sokerit ja vatkattu kananmuna siihen. Sulata lionneet liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaseen. Lisää rahkaseokseen sitruunamehu ja säilykepersikat ja sekoita. Lisää lopuksi viilennyt liivateneste ohuena nauhna koko ajan sekoittaen. Kaada seos kulhoon kääretorttuviipaleiden päälle. Leikkaa veitsellä kääretorttuviipaleiden reuna rahkaseoksen tasalle. Laita russe hyytymään jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, mutta mieluiten yön yli. Rahkaseoksen hyydyttyä kumoa russe varovasti tarjoiluastialle, ja koristele vaikkapa sitruunamelissalla ja hedelmillä. Itseltä jäi koristelematta tämä kuvan versio, kun jännän näköinenhän se on joka tapauksessa:)

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Tää-on-niin-hyvää...

Tekijän kommentti

tosi hyvää oli kun kokeilin suosittelen kokeilemaan

saija1234 18.04.2008 klo 14:47

nätti

tarja2 04.10.2008 klo 00:38

Nätti :)

soowhy 13.11.2008 klo 21:32

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.