|
|
||
Hae muita reseptejä
Samankaltaiset reseptit
Kumppanit
Pizzapohja HYVÄ
Ohjeet
3 annosta
Liota lämpimään veteen suola ja sokeri. Lisää noin puolet jauhoista ja hiiva. Kun hiiva ja jauhot ovat sekoittuneet lisää loput jauhot ja öljy.
Vaivaa taikinaa kunnolla. Jätä se lämpimään paikkaan nousemaan pariksi tunniksi. Laita kulhon päälle muovikelmu tai muovinen hedelmäpussi. Muovi pitää taikinan kosteana.
Leivo taikinasta 3-4 pizzapullaa ja anna niiden vielä kohota muovin alla.
Litistä pizzapulla ja pyörittele jauhotetulla leivinalustalla pyöreäksi. Käännä pulla toisinpäin, että jauhottuu myös toiselta puolelta. Laita hieman venynyt pulla nyrkkiin puristetun käden päälle ja pyörittele ja venyttele taikinaa reunoilta. Taikina soveltuu hyvin vaikka heiteltäväksi, jos vain taidot riittävät. Taikinan voi myös kaulita hyvin ohueksi. Jätä silloin reunoille aavistuksen paksummat reunat.
Tee pizzakastike valmiiksi maustumaan taikinan teon jälkeen.
Lisää täytteet ja paista 225-250 asteisessa uunissa. Ohut pohja ei tarvitse pitkää paistoaikaa, vaan heti kun juusto päältä on ruskistunut pizza on valmis.
Ohuena pohjanakin tämä kestää tosi paljon täytteittä! Eikä silti ole mikään pizzapiiras.
Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.
Kommentit
Kokeilen tänään! :D
PikkuMyy1 11.08.2007 klo 12:24
Nyt on kokeiltu ja oli kyllä parhain pizzapohja mitä koskaan olen tehnyt! Kiitokset...
PikkuMyy1 11.08.2007 klo 18:17
resepti kuulostaa erittäin hyvältä! Tätä pitää kokeilla:)
marha 01.09.2007 klo 12:50
Tätä pitää kokeilla. :) Kiitos vinkistä!
koivunlehti 03.04.2008 klo 15:40
Oli todella hyvä pizzapohja. Sai kaulittua helposti ja pohja oli ohut ja reunat rapeat!
paitsu 28.07.2008 klo 17:56
vaihteluu omaan pizzapohjaan.
jadessa 26.08.2008 klo 20:46
Tämä on kyllä tosi hyvä taikina. Entisessä työpaikassani tehdään näin pizzataikina. Mahtava!
Melinda82 27.08.2008 klo 10:54
oli kyllä helppo ja hyvä pohja :)
annita_21 17.10.2008 klo 22:42
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.
Sulje ikkuna