Kumppanit

Viikon reseptivinkki

Kasvis-bouillabaisse

Kiireisen perunasuikale-jauhelihavuoka

Tällä reseptillä ei ole vielä kuvaa.
Kuka tahansa, joka valmistaa ruokaa tämän
reseptin mukaan, voi ottaa valmiista
tuotoksesta kuvan ja ehdottaa sitä
käytettäväksi reseptin yhteydessä.

Ehdota kuvaa täällä

Viestin tekstikenttään: 14226
Viestin vastaanottaja:

Kirjaudu kopioidaksesi resepti pöytälaatikkoosi.

Jaa: Del.icio.us (Mitä nämä ovat?)

Raaka-aineet

1 kg

perunasuikaleita(valmispakaste)

 

1 kg

nautasika jauhelihaa

 

2-4 dl

ruokakermaa

 

n.200 gr

mozzarellatuorejuustoa

 

suolaa

 

paprikajauhetta

 
 

valkopippuria
jauhettuna

 

mustapippuria myllystä

 
 

päälle raastettua
juustoa

 

Ohjeet

Ruskista jauheliha ja mausta oman maun mukaan, pilko mozzarella pieniksi paloiksi.
Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain perunasuikaleita, jauhelihaa ja tuoremozzarellaa.
Lado niin että viimeinen kerros on perunasuikaleita.
Kaada päälle ruokakerma ja laita uuniin 225 asteeseen 45minuutiksi.Ota vuoka uunista ja ripottele päälle juustoraaste. Nosta lämpö 250 asteeseen ja paista vuokaa vielä kunnes pinta on kauniin värinen. Paistoaika voi vaihdella uunin mallin ja iän mukaan joten kannattaa kokeilla perunoita jossain vaiheessa!!

Vinkki! Lataa Kotikokki.net-haku omaan selaimeesi ja etsi Kotikokki-ruokaohjeita suoraan selaimen oman hakukentän kautta! Hae Kotikokki-pikahaku tältä sivulta.

Kommentit

 

Hyvää tuli ja juusto on kiva lisä tässä ruoassa, jos haluaa kannattaa kokeilla voimakkaamman makuistakin juustoa!!!Hiukan tuli "löysää" 4 dl:lla ruokakermaa mutta kaipa sekin on makuasia!!!Helppo ruoka!

Tekijän kommentti

En muista nähneeni missään mozzarellatuorejuustoa, muistatko valmistajaa? Ajatteli kokeilla heti huomenissa, kuulostaa herkulliselta.

kerho 21.03.2007 klo 10:33

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida. Ole hyvä ja kirjaudu sisään.