Sulje näkymä

Mummo Ankan omenapiiras

TEKIJÄ: mari76
VALMISTUSAIKA: 60 min

-Mittaa jauhot, sokeri ja kylmä margariini monitoimikoneen kulhoon.

-Sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

-Anna taikinan levätä muovikelmuun käärittynä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.

-Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi ne ja mausta sitruunan mehulla.

-Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään.Sekoita seos omenoiden joukkoon.

-Kauli taikinasta kaksi pyöreää levyä, halkaisijaltaan noin 33 cm. Nosta toinen taikinalevy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija 26 cm), reuna saa ulottua noin 1/2 cm piirakkavuoan reunan yli.

(Älä painele taikinaa tiukasti kiinni reunoihin.)

-Levitä täyte vuokaan ja leikkaa päälle muutama voinokare.Nosta toinen taikinalevy kanneksi. Käännä kansilevyn reuna pohjalevyn ja piirakkavuoan reunojen väliin, jolloin reunasta tulee tasainen.

-Jos haluat piirakasta korkeareunaisen, painele se vielä sormin pohjalevyn kanssa aaltoilevaksi.

-Pistele piirakan pinta haarukalla. Paista 200-asteisen uuninalimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai kanelilla ja vanilliinisokerilla maustetun kermavaahdonkanssa.

Raaka-aineet: