Sulje näkymä

Italialainen pizza

TEKIJÄ: roikkalamppu
VALMISTUSAIKA: 120 min

Aikaa pitää varata n.2h
Tee ensin pohjataikina
Sekoita kaikki muut aineet paitsi öljy
taikinan pitäisi juuri ja juuri irrota käsistä lisää jauhoja tai vettä hyvin pienissä erissä.
Lopuksi sekoita hyvin joukkoon oliiviöljy
laita kohoamaan vedottomaan ja lämpimään paikkaan.

Voitele syvä hyvin pesty uunipelti oliiviöljyllä. Oliiviöljyä on parasta estämään kiinni tarttuminen.
kun taikina on kaksinkertainen levitä se pellille ja peitä liinoilla.
Taikinasta tulee yksi pellillinen tai 3 ohutta pyöreää pizzaa.

Tomaattikastike
3 isoa tomaattia mieluiten kypsiä ja makeita.
tuoretta basilikaa 3 isoa oksaa
1/2 dl oliiviöljy
1tl merisuolaa
2 tl hunajaa
kuminansiemeniä 2 - 3 tl
oreganoa
1 tl mustapippurijauhe
1/2 tl valkopippurijauhe


Tee sauvasekoittimella tasainen sose

1 sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä
3 rkl voi muut rasvat ei ole läheskään niin hyviä kun keitetään tomaattikastiketta.

Paista sipulit voissa ruskeiksi

Lisää pannulle tomaattisose
Keitä sosetta n. 30 min kunnes tilavuus puolittuu liesi neloselle siis jos asteikko 1-6.
Sekoita sosetta välillä ja älä päästä pohjaanpalamaan.


Pizza toimii vaikka täytteitä olisi vähän.

Kasaa pizza
pohjalle tomaattikastike
sitten mozzarellaa n. 3 pakettia eli 600g

Täytteitä mozzarellan väleihin (Ei tietenkään kaikkia samaan pizzaan):

100 - 200g ilmakuivattu kinkku paloiteltuna.

3 purkkia Säilykekalaa kuten tonnikala ja sardiinit

Kypsät muut kalat.

100 - 200g Savukinkku kuten Ylikypsä savuskasler

Juustot kuten Emmental, Salaneuvos, Ritari ja Kappeli.

pinnalle voit laittaa vielä hieman oliiviöljyä
.
Paista pizzaa 225 - 250 astetta mitä kuumempi sen parempi.

Kun pizza on valmis laita vielä pinnalle tuoretta basilikaa oreganoa / pizzamauste
tomaattiviipaleita oliiviöljyä.


tarjoillaan kuumana.

Raaka-aineet: