Sulje näkymä

Kinkkuvoileipäkakku

TEKIJÄ: iida.e.e
VALMISTUSAIKA: 60 min

Leikkaa vuokaleivät ohuiksi vaakaviipaleiksi. Kokoa niin että kaksi esim. vaaleaa vaakaviipaletta tulee pohjalla vierekkäin, näin kakusta tulee iso suorakaiteen muotoinen. Kostuna aina joka kerros maidolla, pullasudilla on helppo kostuttaa. Täytteet tehdään niin että raaka-aineet sekoitetaan vain keskenään. Kokoa aina joka toiseen kerrokseen toista täytettä, ja taas toiseen toista. Kun kerrokset on täytetty, tee kuorrutus käyte, eli sekoitat taas kaikki kuorrutteen raaka-aineet keskenään. Kuorrutusksesta tulee tasainen veitseä tai lastaa käyttäen, levitä tasaisesti saman verras täytettä reunoille kuin päällekkin. Sitten koristelemaan >> laita reunoille hakattua persiljaa. Päälle kirsikantomaatin puolikkaita, kananmunalohkoja, palvikinkkua jne jne. (Katso myös koristeluvinkit lohivoileipäkakkuni kuvasta, lohen tilalle tietenkin palvikinkkua).

Raaka-aineet: