Sulje näkymä

Pähkinä-raparperitorttu

TEKIJÄ: peltipurkki
VALMISTUSAIKA: 60 min

Pese ja kuori raparperinvarret, pätki suunnilleen sentin paloiksi (ei niin nuukaa). Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää kananmuna ja vatkaa kunnolla sekaisin, lisää joukkoon kermaviili. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja sooda. Sekoita juuri ja juuri sekaisin. Levitä taikina voideltuun torttuvuokaan (halk. 30cm). Ripottele pinnalle raparperipalat. Paista 200 asteessa alimmalla tasolla 15 min. Sekoita sillä välin muruainekset sekaisin. Levitä seos nokareina tortun pinnalle ja paista keskitasolla vielä 13-15 min. Tarjoa jäähtyneenä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Jos kaapista löytyy kokonaisia hasselpähkinöitä, voit jättää rouheen vähän karkeammaksi. Ja kyllä, itse käytin ohjeen mukaan sekä leivinjauhetta että soodaa, vaikka kuulostikin hassulta että käytetään kahta nostatusainetta. Pohja on mukavan pehmeä, enkä ainakaan itse kaivannut raparperipaloihin sokeria vaikka aluksi mietin tuleeko hurjan kirpakkaa. Pohjan pehmeys ja sopiva makeus tasoitti hyvin. Mutta torttu tuntunee tarvitsevan vielä jotain potkua.. En vaan keksi mitä. Ehdotuksia?

Raaka-aineet: