Joulun luumukermakakku

Raaka-aineet

kakkupohja:
4 munaa
2 dl sokeria
dl vehnäjauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
tl leivinjauhetta
Täyte ja koristelu:
2 pss (á 227g) kivettömiä luumuja
½ l vettä
3/4 dl sokeria
1 tl kanelia
2 rkl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
kirsikoita
(paahdettuja mantelilastuja)

Jaa resepti

Ohje

1. Valmistetaan kakkupohja. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi.

2. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää seos sihdin läpi munasokerivaahtoon. Sekoita vain sen verran että taikinasta tulee tasaista.

3. Kaada taikina n. 24 cm halkaisijaltaan olevaan korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla n. 35 min. Kokeile tikulla kakun kypsyys.

4. Kumoa kakku vuoasta hieman jäähtyneenä. Jaa täysin jäähtynyt kakku kolmeen osaan (levyiksi).

5. Täytettä ja koristelua varten keitä luumuja 3/4 dl sokerilla ja kanelilla maustetussa vedessä n. 30 min.

6. Jätä keitinliemeen 10-15 luumua jäähtymään koristelua varten. Soseuta loput luumut. Notkista sose sopivaksi keitinliemellä.

7. Vaahdota kerma, mausta sokerilla ja vaniliinisokerilla.

8. Mittaa keitinlientä 1 1/2 dl ja lisää joukkoon sitruunamehu. Kostuta kakkulevyt seoksella.

9. Täytä kakku luumusoseella ja kermavaahdolla (jätä sitä koristeluunkin). Levitä sosetta myös kakun päälle muttei reunoille. Levitä loppu kermavaahto kakun päälle ilmavasti.

10. Valuta ja kuivaa syrjään laitetut luumut talouspaperiin. Koristele kakun pinta niillä ja kirsikoilla. Koristele kakun reunat halutessasi paahdetuilla mantelilastuilla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 17 1 Joulun hedelmäkakku
  • 0 1 Joulun täytekakku
  • 4 10 Joulun kevyet marenkiunelmat
  • 3 3 Joulun omena-mantelimuffinssi
  • 6 17 Joulun hedelmäkakku 25.12.2018
  • 9 7 Joulun Kuiskaus

Kommentit

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään