389
389

Kahvitorttu (mokkapalat)

15 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

200 g voita
4 munaa
3 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
5 rkl kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoa
2 dl maitoa
Kuorrutus
150 g voita
1 dl vahvaa kahvia
4 rkl kaakaojauhetta
500 g tomusokeria
Pinnalle
nonparelleja, strösseleitä tai esim. kookoshiutaleita

Jaa resepti

Ohje

  1. Sulata voi miedolla lämmöllä, äläkä päästä kiehahtamaan. Jätä jäähtymään.
  2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Siivilöi jauheet ja jauhot mukaan vähän kerrallaan nuolijalla sekoittaen. Vuorottele maitoa ja jauhoja, kun taikina käy paksuksi. Kääntele lopuksi sula voi huolellisesti sekaan.
  3. Kaada ja levitä taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15 min. Anna jäähtyä hetki.
  4. Yhdistä kasarissa kaikki kuorrutteen aineet. Lämmitä miedolla lämmöllä, kunnes saat paksun ja tasaisen seoksen. Varo ettet vain kiehauta voita! Jäähdytä hetki samalla sekoitellen.
  5. Levitä kuorrute jäähtyneen tortun päälle. Koristele nopeasti haluamillasi lisukkeilla. Jäähdytä kylmässä ennen nauttimista.

Yhdistelmä kotikokin klassisista sekä Kinuskikissan mokkapalaresepteistä.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Elit
Nimi "kahvitorttu" heijastaa leivonnaisen vankkaa ja rakastettua asemaa suomalaisten kahvipöydissä. Maistuu erityisen hyvältä mökkipihalla auringonpaisteessa.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään