Puolukka-kinuskikääretorttu

Raaka-aineet

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
2 dl kinuskikermaa
2 dl puolukoita

Jaa resepti

Ohje

 

 

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Ota esille uunipelti ja laita sille leivinpaperi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe kulhossa. Riko munat toiseen kulhoon, lisää sokeri ja vatkaa ne vaahdoksi. Lisää jauhoseos muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi.

  2. Levitä taikina pellille. Paista uunissa noin 8 minuuttia.

  3. Laita pöydälle pellin kokoinen pala leivinpaperia. Ripottele sille tasaisesti sokeria. Kun torttulevy on valmis, nosta se pois pelliltä pitämällä kiinni leivinpaperin kulmista. Käännä levy ylösalaisin sokeroidulle leivinpaperille. Irrota uunissa ollut leivinpaperi varoen. Anna torttulevyn jäähtyä.

  4. Vatkaa kinuskikerma ja lisää siihen puolukat- Levitä seos torttulevylle ja kääri rullaksi. Sulje paperilla ja vielä kelmulla tai foliolla. Jos maltat pitää torttua päivän pari jääkaapissa se on mehevämpi kuin heti laitettuna.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 1 Rukiinen omena-puolukkapiiras
  • 3 5 Puolukkarahkakääretorttu
  • 4 1 Suklainen appelsiinikääretorttu kinuskisella kreemillä
  • 0 3 Käpykakku
  • 3 1 Puolukkamössö
  • 0 0 Tikkutollo

Kommentit

Mustikka
Makeasti ruista ranteeseen. Puolukka ja kinuski on todella maukas yhdistelmä.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään