Helppo kreikkalaisittain maustettu broilerivuoka 14.11.2021

5 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

5 kpl broilerin rintafileitä (paksuja, ei ohuita)
n.250 g fetaa/salaattijuustoa/makusi mukaan
2-3 dl kalamata-oliiveja kivi poistettuna
1-2 kpl punasipulia
2-4 dl tomaatteja makusi mukaan (luumukirsikkatomaatteja)
1 kpl sitruunan mehu (plus kuoriraaste halutessasi)
(n.1 dl "aurinkokuivattuja" tomaatteja ) ks ohje
suolaa, mustapippuria myllystä, välimeren mausteseosta
tilliä (pakaste)
hunajaa
öljyä
3 kpl valkosipulin kynttä

Jaa resepti

Ohje

Kreikka toimi tähän reseptiin innoittajana, siitä myös reseptin nimi, ei ole mitenkään autenttista eikä sen kummemmin muutakaan, tämä on omaksi iloksi luotu resepti joka syntyi siitä kun näin kalamatat ja salaattijuustopaketin.

Rasvaa laakea* vuoka, mausta broilerin rintafileet suolalla, pippurilla, välimeren yrttiseoksella ja hunajalla. Laita vuokaan. * Siten että kaikki fileet mahtuvat vuokaan

Tee seos päälle murskaamalla feta, puolita luumukirsikkatomaatit, poista kivet kalamata-oliiveista, kuori ja viipaloi punasipuli, kuoritut valkosipulin kynnet,  sekoita kaikki keskenään, lisää "aurinko"kuivattuja tomaatteja tai kaupan aurinkokuivattuja tomaatteja sekä niiden öljyä ihan reippaasti (plus mausteita!), suolaa, mustapippuria ja tilliä. Kaada seos fileiden päälle. Purista sitruunan mehu ja pyöräytä se kulhossa jossa sekoitit seoksen jotta tulee kaikki herkut mukaan ja kaada mehu vuokaan myös. Sitruunan mehun voi korvata lorauttamalla tilkan siideriä, valkoviiniä, omenamehua, appelsiinimehua, tms mukaan. Ei välttämättä vaadi mitään näistä.

Paista +200 kunnes broilerit ovat kypsiä. Unohdin omani ja ne olivat 20min uunissa, hyvä tuli.

Oheen linkitetty omat "aurinko"kuivatut tomaatit joita käytin tässä reseptissä, tilalle siis voi pistää kaupan aurinkokuivattuja tomaatteja mutta suosittelen silti tekemään näitä itse viimeistään ensi kesänä kun saa taas kotimaisia kypsiä tomaatteja, on niin hyviä että joutuu lyömään itseään näpeille ettei syö kaikkia pois heti... Ja pst. tuossa linkitetyssä reseptissä on kaksi versiota, toisessa käytetään rosmariinia ja toisessa eri yrttejä, käytin sitä missä on eri yrttejä.

Oma huom: laitettu broilerin fileet ensimmäisenä raaka-ainelistaan, ei ole käytetty väliotsikkoa.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 18 8 Moussaka (kreikkalainen lihakasvisvuoka) Taskarin tapaan
  • 2 1 "Fetasalaattia, makkaraa ja perunaa" 28.5.2020
  • 2 0 Välimerellinen KasvisPaistos
  • 2 4 "Aurinko"kuivatut tomaatit 7.8.2021
  • 2 5 Feta-hernepyree leipäset/pintxot 16.5.2021
  • 1 3 Yrttiset Fetaperunat
  • 0 0 Fetajogurttimousse 5.9.2019

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 2 Juustoinen broilerivuoka
  • 1 0 Lihamureke kreikkalaisittain
  • 2 1 Pasta ja yrtein maustettu tomaatti-jauhelihakastike
  • 2 3 Aasialaisittain maustettu tonnikalasalaatti 9.11.2020
  • 0 0 Valkopapukeitto kreikkalaisittain
  • 0 0 Parmesanilla maustettu italialainen keitto

Kommentit

Taskuvenus
Piti tänne vielä laitta ouzoa mutta onneksi tiputin ajatuksen pois, tosin ouzo on juotu jo juhannuksena pois ettei olisi ollutkaan sitä. Hieman puolipakolla jouduin nää tekemään kun päiväykset paukkuivat. Hyväähän tästä tuli vaikkei ulkonäkö olekaan houkuttelevin, mustat kalamatat näyttävät uunissa siltä kuin olisi palanut osittain.

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään