Perinteiset kaalikääryleet 19.8.2021

1 annosta 3 - 6 h

Raaka-aineet

1 iso kaalinkerä, n.20 lehteä pitäisi saada (n.2kg painava)
700-800 g sikanautajauhelihaa/ naudan jauhelihaa
1 kpl iso sipuli kuutioituna
2,5 dl puuroriisiä
6-7 dl kaalin keitinvettä riisin keittämiseen
n.1 dl paahdettua sipulia
5-8 dl lihalientä
1-2 dl siirappia
voita vuoan voitelu ja kääryleille
mauste,-valko,-ja mustapippuria
meiramia
suolaa
2 dl kermaa (tuplana jos ei pakasta osaa kääryleistä)
1-2 kpl lihaliemikuutio

Jaa resepti

Ohje

Kiehauta isossa (10l) kattilassa vettä ja lisää siihen suolaa. Laita kaalinkerä kiehumaan ja poista samalla pehmeneviä lehtiä. Veistä puukolla lehden paksua karaa ohuemmaksi, karan voi pilkkoa täytteeseen.

Kun olet saanut 20 lehteä, silppua loppu kaali täytteeseen.

Kypsennä puuroriisin kaalin keitinvedessä kypsäksi, sekoita kaalisilpun kanssa.

Paista kuutioitu sipuli voissa ja lisää 1-2 lihaliemikuutiota mukaan. Voit käyttää tuoreen sipulin lisäksi paahdettua sipulia tai tuplaa tuoreen sipulin määrä. Sekoita mukaan myös mausteet (pippurit, suolaa, meirami) ja kunnolla siirappia- maista ja huomioi mukaan tuleva jauheliha eli saa olla ihan kunnolla makua. Lisää raaka jauheliha hyvin sekoittaen.

Voitele iso syvä uunipelti valmiiksi kääryleille ja laita uuni +150.

Kiehauta lihalientä 5-8dl, ota 1,5-2 dl tästä erilliseen kulhoon ja lisää sinne 0,5-1dl siirappia- tällä valelet kääryleitä paiston aikana.

Levitä lehdet auki siten että saat helposti jaettua täytteen tasaisesti lehdille- tämä vie tilaa mutta kannattaa tehdä, helpottaa täytteen jakamista ettei ensimmäisiin tule reilusti ja loppua kohden täyte vähenee kun pelkää että se loppuu. Itse jaoin lusikkaottimella lusikallisen per lehti ja täytettä jäi hieman niin isoimmille lehdille lisäsin massaa. 

Kääri kääryleet taitosi mukaan mahdollisimman tiukasti ja aseta pellille liepeet alle asettaen. Voitele sudilla siirappilihalientä jokaisen päälle ja lisää myös voinokareita/sulatettua voita kääryleille ja laita uuniin. Pikaisemmassa versiossa uuni voi olla alkuun isommalla (225) josta lasketaan 150 lämpö kun kääryleet on saanut väriä. Hitaaammassa versiossa annetaan olla 150 välillä siirappiseoksella valellen, kunnes ovat saaneet väriä pintaan, sitten kääryleet käännetään ja tehdään sama homma siirappiliemellä ja voinokareilla. Lopuksi kääryleet vielä käännetään ja mukaan laitetaanl loppu lihaliemi ja kerma, laitetaan uuniin ja annetaan kiehahtaa siellä...maistetaan ja todetaan että "soosia" voisi vaikka pillillä ryystää, otetaan jäähtymään ja napataan puolet heti kastikkeesta erilleen jos aiotaan pakastaa niitä, ne voi toki ottaa jo ennen liemen ja kerman lisäystäkin mutta lisämakua tuosta tulee. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 4 Höyrystetyt kaalikääryleet ja Keitto
  • 4 3 Lihattomat kaalikääryleet 14.12.2015
  • 8 1 Kaalikääryleet
  • 20 1 Perinteiset kaalikääryleet
  • 1 1 Hanzzun kaalikääryleet 15-20 kpl
  • 6 6 Minun kaalikääryleet

Kommentit

Taskuvenus
Bonusäiteeltä sain vinkkejä kääryleisiin ja pitihän nääkin ylös kirjata, järki meinas lähteä ton soosin kanssa kun oli niiin hyvää! Työlästä mutta kaiken työn arvoista. Kaali oli tietenkin omasta pellosta, ainoa neljästä joka oli säilynyt ötököiden puremilta...

Kaipaatko odotellessasi ruoan valmistumista jotain katsottavaa Telkusta? Täältä löydät etsimäsi: TV-ohjelmat tänään